Ylen Brysselin kirjeenvaihtajan arvio tentistä: "Katainen puhui kuin sosiaalidemokraatti"

Maria Stenroosin mukaan Suomen komissaariehdokas Jyrki Katainen ei ollut mikään loistava, mutta pärjäsi hyvin EU-parlamentin haastattelussa. Stenroos pitää todennäköisenä, että Katainen läpäisee kuulemisen.

talous
Euroopan parlamentti kuuli Jyrki Kataista Brysselissä tiistaina.
Maria Stenroosin mukaan Suomen komissaariehdokas Jyrki Katainen ei ollut mikään loistava, mutta pärjäsi hyvin EU-parlamentin haastattelussa. Stenroos pitää todennäköisenä, että Katainen läpäisee kuulemisen.

Jyrki Kataisen haastattelua Brysselissä seurannut Ylen kirjeenvaihtaja Maria Stenroos arvioi Kataisen esiintyneen jopa sosiaalidemokraattisesti.

– Hän puhui nuorisotyöttömyydestä ja nuorisotakuusta alustuspuheessaan. Siitä, että palkkoja ei voi dumpata. Hyvinvointivaltio on se perusasia, ja markkinatalous on vain väline kohti sitä. Oli suorastaan sosiaalidemokraattisen kuuloinen Katainen.

Stenroos toteaa, ettei Katainen ollut mikään loistava, mutta hän pärjäsi hyvin europarlamentin tentissä.

Stenroosin mukaan Kataisen kolme tuntia kestänyttä haastattelua hallitsivat kaksi aihetta: Miten Katainen aikoo tulevassa tehtävässään EU-komission varapuheenjohtajana koordinoida komissaarien työtä, ja tulevan EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin investointipaketti.

– Juncker on luvannut koota 300 miljardin euron tukipaketin. Jostain pitäisi löytää sekä yksityistä että julkista rahaa. Katainen joutui sitä moneen kertaan selittämään, vaikka se oli tietysti hankalaa, koska pakettia ei ole vielä olemassa. Häneltä vaadittiin toistuvasti konkretiaa. Mutta milläs kerrot, kun tästä paketista ei vielä tiedetä juuri mitään.

Maria Stenroos oli yllättynyt tilaisuuden aikana myös Suomen maineesta etelän sosiaalidemokraattien keskuudessa.

– He arvostelivat aika tiukasti Suomea tosi rankasta kuristamisesta. Etelä-Euroopan nuorten synkkä tilanne yritettiin laittaa aika lailla Suomen syyksi tentissä.

Herkullinen yksityiskohta oli myös Kataisen alkupuheen kertomus, kuinka Erasmus-opiskelu muutti hänen elämänsä.

– Hän ei olisi muuten päässyt ikinä ulkomaille, ja nyt hän tosiaan on komissaarin penkissä.

Kataisen kohtalo eli saako hän europarlamentin hyväksynnän pestilleen tiedetään tiistai-illan aikana. Maanantaina Euroopan parlamentin koulutus- ja kulttuurivaliokunta torjui unkarilaisen Tibor Navracsicsin nimittämisen opetus- ja kulttuuri- sekä nuoriso- ja kansallisuusasioista vastaavaksi komissaariksi.

– Siellä on jäänyt aika monta komissaaria jumiin. Heihin ei ole oltu ihan tyytyväisiä. Todennäköisesti tätä komissiota ei kaadeta, koska sosiaalidemokraatit ja Euroopan kokoomuslaiset eli EPP ovat sopineet, että tällä mennään. Jotain pieniä muutoksia voi tulla. Todennäköisesti Katainen kuitenkin pääsee tällä kuulemisella läpi, toteaa Stenroos.

EU-komission varapuheenjohtajaksi ehdolla oleva Jyrki Katainen ylisti alustuspuheessaan Euroopan unionia, joka on hänen mukaansa taannut eurooppalaisten suurelle enemmistölle vapaan, turvallisen ja vauraan elämänmuodon.

Viime vuosien talousvaikeudet ovat tosin ravistelleet monien eurooppalaisten uskoa järjestelmän oikeudenmukaisuuteen. Erityisen traagisena Katainen piti korkeaa nuorisotyöttömyyttä, jota vastaan pitäisi lähivuosina pontevasti taistella.