yle.fi-etusivu

Vapo sai kasaan lähes koko kesän turvetuotantotavoitteensa

Alkukesän märkyys vaihtui pitkiin poutajaksoihin, joiden ansiosta Vapo ylsi turvetuotannossa lähes tavoiteltuun määrään. Pitkät aurinkoiset ajat takasivat myös sen, että soilta nostettu turve oli hyvälaatuista, kerrotaan Vapolta.

Kotimaa
turveauma, traktori, turvetyömaa
Antti Heikinmatti / Yle

Vapo saavutti yhdeksän kymmenesosaa tämän kesän turvetuotantotavoitteestaan. Lämmin loppukesä vauhditti turpeen nostoa, joten yhteensä 17,6 miljoonasta kuutiosta saatiin kootuksi reilu 15 miljoonaa kuutiota koko maassa.

Pohjoisessa turvesoilta nostettiin 5 miljoonaa kuutiometriä turvetta tänä kesänä, eli tavoitteesta katettiin 92 prosenttia. Parhaiten turpeen nosto onnistui Lounais-Suomessa, missä 2,7 miljoonan kuution tavoite ylitettiin selvästi.

Vapon mukaan tulos on hyvä, ottaen huomioon alkukesän hankalat sääolot. Sateinen alkukesä hidasti turvetuotantoa niin, että kesäkuun lopussa tuotantotavoitteesta oltiin jäljessä 20 prosenttia, kerrotaan Vapon tiedotteessa.