Venäjän valtiovarainministeri: Armeijan uudistamisohjelmalta loppuvat rahat

Venäjä käyttää viidenneksen budjettivaroistaan asevarusteluun. Maan valtiovarainministeri on asettunut tätä kehitystä vastaan ja vaatii supistuksia asevoimien uudistusohjelmaan.

Ulkomaat
Venäjän valtionvarainministeri Anton Siluanov Washingtonissa, Yhdysvalloissa, huhtikuussa 2014.
Venäjän valtionvarainministeri Anton Siluanov Washingtonissa, Yhdysvalloissa, huhtikuussa 2014.Shawn Thew / EPA

Venäjän armeijan kunnianhimoinen uudistamisohjelma on ajautumassa vaikeuksiin. Maan valtiovarainministeri Anton Siluanov totesi eilen tiistaina, ettei maan nykyisessä taloustilanteessa ohjelman toteuttamiseen ole varaa.

Venäjän armeijan ikääntyneen kaluston uudistaminen on ollut presidentti Vladimir Putinin suuri poliittinen päämäärä.

Ohjelman tavoitteena on varustaa maan asevoimista 70 prosenttia uudenaikaisella kalustolla vuoteen 2020 mennessä. Rahaa on määrä käyttää huimat 480 miljardia euroa kuluvan vuosikymmenen aikana.

Kun uudistusohjelma alkoi vuonna 2011, Venäjän talous kukoisti. BKT:n vuosikasvu oli kuusi prosenttia ja öljyn hinta yli sata dollaria barrelilta.

Nyt tilanne on täysin muuttunut. Venäjän talouskasvuksi ennakoidaan tälle vuodelle korkeintaan 0,5 prosenttia ja seuraaville kahdelle vuodelle nollakasvua. Öljyn hinta on laskenut 90 dollariin.

– Kun hyväksyimme puolustusohjelman, talousennusteet ja budjettituotot olivat aivan erilaiset. Juuri nyt meillä ei vaan ole varaa siihen, Siluanov kiteytti.

Talousongelmista huolimatta Venäjä on kasvattanut sotilasmenojaan. Viime vuonna se käytti bruttokansantuotteestaan suuremman prosenttiosuuden aseisiin kuin Yhdysvallat. Venäjä on vuosien 2004 ja 2014 välisenä aikana kaksinkertaistanut asemenonsa. Tänä vuonna se käyttää 20,8 prosenttia budjettivaroistaan, noin 70 miljardia euroa, sotilaalliseen varustautumiseen.

Uutistoimisto Reutersin haastattelema sotilasasiantuntija Ivan Konovalov arvelee, että Venäjä voi tinkiä joistakin osista uudistusohjelmaa. Konovalovin mielestä on kuitenkin varmaa, että ohjelman tärkeimmät osat, ilmavoimien, sukellusveneiden ja avaruusteknologian uudistaminen jatkuvat suunnitellusti, vaikka muusta tingittäisiinkin.

Valtiovarainministeri Siluanovin mukaan Venäjän uuden budjetin saaminen realistiseksi vaatii leikkauksia. Uutistoimisto Reuters arvioi hänen kommenttiensa heijastavan Venäjän hallituksen sisällä kasvavia ristiriitoja.

Lähteet: Reuters