Itsenäisen vanhuksen on vaikea pyytää apua

102-vuotias torniolainen Saara Kanerva on asunut reilut neljä vuotta palvelukodissa. Hyvä hoito, ystävät, sukulaiset ja erilaiset virkistystapahtumat pitävät mielen virkeänä.

Kotimaa
Vanha nainen istuu pyörätuolissa, kun edustalla kukkia.
Minna Aula / Yle

Tornion Sairaskotisäätiö Saarenvireen palvelukodissa asuu Saara Kanerva. Hän muutti palvelukotiin omasta asunnosta reilut neljä vuotta sitten ja ikää on jo 102 vuotta.

Joudun kököttämään tässä pyörätuolissa ja katselemaan näitä seiniä.

Saara Kanerva

– Aika on kulunut siivillä, Kanerva sanoo.

Viehättävässä kodissa on oma parveke, pöydällä kukkia ja seinähylly on täynnä lasten ja lastenlasten kuvia.

Aktiivista elämää elänyt entinen opettaja harmittelee, että viime aikoina hän on joutunut viettämään aikaansa enemmän kotona.

– Kaaduin ja loukkasin selkäni. Kivut ovat nyt hellittäneet, mutta joudun kököttämään tässä pyörätuolissa ja katselemaan näitä seiniä, Kanerva toteaa.

"Kurinpito oli minulle helppoa"

Kanerva tuli Tornioon vuonna 1939. Terveys ja muisti ovat säilyneet hyvänä ja hän kertoo tarinaa alkuvuosistaan rajakaupungista kirkkaalla ja selkeällä äänellä.

On vaikea vaivata toisia ihmisiä, pyytää hakemaan, kuljettamaan ja taluttamaan.

Saara Kanerva

– Silloin ei ollut radiota, mutta eräällä miehellä oli kideradio taskussa ja hän hyppäsi yhtäkkiä ylös ja sanoi, että nyt on alkanut sota, Saksa on hyökännyt Puolaan. Se oli syyskuun ensimmäinen päivä vuonna 1939.

Kanerva on tehnyt elämäntyönsä opettajana ja hän sanoo, että kun on kasvanut seitsemän veljeksen sisarena, niin kurinpito ei tuottanut ongelmia.

– Kurinpito oli minulle helppoa. Eihän siitä tulee mitään, jos opettaja menee luokkaan ja oppilaat elämöivät. Luokan täytyy olla ensin hiljaa ja vasta sitten voi opettaa, Kanerva miettii.

Pyörätuoliin joutuminen kova paikka

Selkävamman vuoksi pyörätuolia käyttävä Kanerva toteaa, että avun pyytäminen on hankalaa.

– On vaikea vaivata toisia ihmisiä, pyytää hakemaan, kuljettamaan ja taluttamaan. Olen tottunut siihen, että olen "minä itse", mutta nyt täytyy tyytyä siihen, mitä apua saan.

Arvokkaaseen vanhuuteen (siirryt toiseen palveluun)hänellä on selkeä visio. Nykyiseen hoivaan ja henkilökuntaan hän on erittäin tyytyväinen ja kehuu myös keittiössä valmistettavia ruokia.

– Pitäisi elää tervettä elämää ja nähdä ihmisiä, jotta elämä on elämisenarvoista. Mielestäni pitäisi kunnioittaa vanhuksia, että myöhemmin olisi myös arvokas vanhuus itsellä edessä, Kanerva pohtii.

Hoitaja tulee Kanervan kotiin auttamaan häntä vaatteiden vaihdossa. Mieleltään nuori Kanerva lähtee ruokalaan syömään kaalikääryleitä, minkä jälkeen hän menee taksilla vanhustenviikon tapahtumaan.