Postimuseon Tom of Finland -näyttely saa täydennystä Ylen postituskokeilusta

Tuhannet ihmiset ovat tutustuneet Tampereella kuukauden auki olleeseen uuteen Postimuseoon. Tom of Finlandin eli taiteilija Touko Laaksosen elämää valottava suosittu näyttely täydentyy pian Venäjällä piipahtaneella lähetyksellä.

kulttuuri
Tom of Finland näyttelykuvia Tampereelta
Taiteilija Touko Laaksosen töitä on nähty Finlaysonin lakanoissa, postimerkeissä ja taidenäyttelyissä.Marjut Suomi / Yle

Postimuseon uusi tuleminen Tampereella on ollut menestys, sanoo museojohtaja Kimmo Antila. Helsingistä Tampereelle siirtynyt Postimuseo avautui museokeskus Vapriikissa 9. syyskuuta.

Uusi postimuseo juliste
Marjut Suomi / Yle

Museossa on vieraillut ensimmäisen kuukauden aikana 10 000 ihmistä. Postimuseon johtaja Kimmo Antila uskoo, että samaan aikaan museon kanssa avautunutSalaisuuksin suljettu – kirjeiden Tom of Finland-näyttely on ollut yksi suosion tärkeimmistä syistä.

– Olemme saaneet näyttelystä paljon palautetta, myös kriittistä. Museon on tärkeä herättää keskustelua, Antila sanoo.

Tänään torstaina vietettävän Postimerkin päivän kunniaksi museolla luennoidaan Tom of Finland -postimerkin synnystä. Posti julkaisi syyskuussa postimerkkiarkin, jossa on kolme taiteilija Touko Laaksosen piirrustusta.

Kaksi museota kiinnostunut #TomofRussia-kokeilusta

Postimuseolla on seurattu mielenkiinnolla Yle Tampereen #TomofRussia-kokeilua, jossa toimitus lähetti kaksi kirjettä ja kaksi pakettia Venäjälle testatakseen sikäläisen tullin ja postin suhtautumista homoeroottisiin postimerkkeihin. Lähetyksistä kolme on mennyt perille Pietariin ja Moskovaan ongelmitta, mutta yksi kirje on edelleen matkalla.

Tom of Finland -postimerkkejä postipaketissa
Yle

Viime viikolla Postimuseo esitti Yle Tampereelle pyynnön saada yksi lähetyksistä esille näyttelyynsä. Hieman aiemmin myös lontoolainen Victoria and Albert Museum pyysiRapid Response Collecting-näyttelyynsä (siirryt toiseen palveluun)jonkin lähettämistämme paketeista tai kirjeistä.

Toimitus onkin nyt metsästänyt lähettämiään posteja Venäjältä. Pietariin päätynyt kirje matkannee syksyn aikana Lontooseen päästäkseen Itellan ensipäivänkuorien rinnalla esille.

Tampereelle Postimuseoon pyritään saamaan esille osa Moskovaan Ylen kirjeenvaihtajalle Marja Manniselle lähetetystä paketista. Kyseinen paketti ehti seikkailla jo Venäjälläkin. Manninen antoi paketin sihteerilleen, joka puolestaan lahjoitti sen Krimillä asuvalle postimerkkikeräilijälle. Seikkailujen aikana pahvilaatikko on kutistunut pahvinpalaksi, jossa postimerkit ovat edelleen kiinni.

Yle Tampereen postituskokeilua ja lähetysten päätymistä museoihin voi seurata Twitterissä #TomofRussia-tunnisteella.