1. yle.fi
  2. Uutiset

Oulun vankilasta karkasi kaksi vankia

Kaksi vankia on karannut Oulun vankilasta yöllä. Poliisin mukaan karanneet vangit eivät ole vaarallisia. Vangit ovat poistuneet suljetun vankilan avoimelta osastolta.

Kotimaan uutiset
Oulun vankilasta karkasi kaksi vankia aamuyöllä 9.10.2014
Kati Jurkko / Yle

Oulun vankilasta on lähtenyt kaksi miesvankia omille teilleen. Vankilan turvallisuudesta vastaava apulaisjohtaja Tapio Iinatti kertoo, että miehet ovat karanneet yöllä vankilan ikkunoiden kautta. Vankilan osastossa, jossa miehet olivat, ei ole kaltereita eikä paikalla ole yön aikana ollut vartijoita. Iinatin mukaan vankilassa on eri tasoisia osastoja ja myös suljetulla puolella on osastoja, joissa ei ole kaltereita ikkunoissa.

Vanhempi konstaapeli Pauli Ketonen Oulun poliisista kertoo, että poliisi on aloittanut operaation vankien kiinnisaamiseksi.

– Saimme tiedon vankikarkureista noin kello kuuden aikaan. Pakoajasta ei ole muuta tietoa kuin, että vangit ovat poistuneet yön aikana.

Toistaiseksi ei ole tietoa mihin vangit ovat vankilasta lähteneet.

Oulun vankilassa tutkintavankeja

Oulun vankilassa työskentelee noin 80 henkilöä ja sen keskivankiluku vuonna 2013 oli 82 vankia.

Oulun vankila on tutkintavankila, jossa säilytetään Pohjois-Suomen alueilla rikoksista epäiltyjä tutkintavankeja. Oulun vankilassa pannaan täytäntöön myös vankeus- ja sakonmuuntorangaistuksia.

Viimeksi Oulun vankilasta karkasi vanki viikon alussa, kun lääkärikäynnillä ollut vanki karkasi vartijoiltaan Oulun keskustassa. Hänet saatiin kiinni piirityksen jälkeen.

Torstain pakouutisen kertoi ensimmäiseksi sanomalehti Kaleva verkkosivuillaan.

Lue seuraavaksi