Savolainen paikallisradio laajentaa Iisalmesta Kuopioon

Iisalmessa viime kesästä alkaen vakituisella luvalla toiminut Radio Sandels tulee myös Kuopioon. Ketjuihin kuulumaton radio alkaa kuulua Kuopiossa lähiaikoina ja toiminta on tarkoitus vakinaistaa.

media
Puijon torni
Toni Pitkänen / Yle

Iisalmessa toimiva Radio Sandels laajentaa Kuopioon. Radio Sandelsin taustayhtiö Suomen Lähiradiot Oy on saanut Kuopioon väliaikaisen toimiluvan ja lähetykset alkavat kuulua kaupungin alueella tämän kuun aikana. Yhtiö hakee Kuopioon myös pysyvää toimilupaa, jonka kohtalon pitäisi ratketa tämän vuoden aikana.

Suomen Lähiradioiden toimitusjohtajan Reijo Gladin mukaan Radio Sandelsia päätettiin laajentaa osin nettikuulijoiden ja yhteistyökumppaneiden pyynnöstä. Yhtiö myöskin haluaa pitää yllä paikallisradiokulttuuria.

– Tarjoamme selkeästi paikallisen vaihtoehdon, Glad sanoo.

Glad myöntää että kilpailu paikallisesti toimivien kaupallisten radiokanavien kesken on kovaa eikä paikallisradio ole kultakaivos.

– Meillä on kuitenkin valtavasti kuuntelijoita ja sitä kautta yhteistyökumppaneita on tullut ja tulee koko ajan lisää. Tänä vuonna lokakuu näyttäisi jo ihan hyvältä. Näin alussa ei voi vielä olettaakaan, puhuttaisiin voitoista, mutta toiminnan edellytykset ovat olemassa. Emme toki muuten laajentaisikaan toimintaa.

Kuopiolaisille Radio Sandels tarjoaa aluksi hieman paikallista sisältöä, mutta jos yhtiö saa kaupungissa pysyvän toimiluvan, aletaan asemalla tuottaa enemmän kohdennettua ohjelmaa kuopiolaisille ja iisalmelaisille.

– Laajentaminen mahdollistaa myös oman uutistuotantomme kehittämisen, Glad toteaa.

Radio Sandelsissa on nykyisin seitsemän työntekijää. Lisäksi se työllistää muutamia avustajia ja harjoittelijan.

Radiokanava aloitti Iisalmessa väliaikaisella luvalla vuonna 2012, jolloin lähetyksiä tehtiin kolmen kuukauden ajan. Pitkäaikaisella toimiluvalla Radio Sandels on lähettänyt ohjelmaa Iisalmessa kesäkuusta lähtien.