1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Ei mitkään satuhäät – lapsivaimon hinta on televisio

Lapsiavioliitot ovat yhä yleisiä kaikkialla maailmassa. Järjestöt peräänkuuluttavat lisää koulutusta naisille, ihmisoikeusaktiivi ja arvoministeri Elisabeth Rehn asennemuutosta miehille.

Kuva: Stina Tuominen/Yle

Lapsiavioliitot ovat maailmalla arkipäivää. Numeroina se tarkoittaa, että joka viides maailman 15-19-vuotiaista tytöistä on jo naimisissa. Vuosittain naimisiin päätyy 14 miljoonaa alle 18-vuotiasta tyttöä.

Yhteensä 720 miljoonaa naista ja 156 miljoonaa miestä maailmassa on avioitunut alle 18-vuotiaana.

Unicefin mukaan lapsiavioliitot ovat yleisimpiä Etelä-Aasiassa. Etelä-Aasiaan kuuluvat muun muassa Intia, Pakistan, Bangladesh ja Afganistan. Esimerkiksi Bangladeshissa kaksi kolmesta tytöstä menee naimisiin alaikäisenä.

– Etelä-Aasiassa yleensä morsiamen perhe joutuu maksamaan myötäjäiset sulhasen perheelle. Bangladeshissa on myös niin, että mitä nuorempi tyttö on, sitä pienemmät myötäjäiset tarvitaan. Tämä ajaa köyhiä perheitä naittamaan tyttärensä nuorempina, kertoo Unicefin tiedottaja Eija Wallenius.

– Afrikassa taas suuntaus on toinen, siellä sulhasen perhe maksaa morsiamen perheelle.

Alle 18-vuotiaana avioituneiden naisten prosenttiosuus kaikista 20-49-vuotiaista naisista. Kuva: Stina Tuominen/Yle

Lapsiavioliitoissa tytöt kokevat väkivaltaa

Kansainvälistä tyttöjen päivää vietetään tulevana lauantaina. Teemaksi on nostettu tyttöihin kohdistuva väkivalta, joka linkittyy merkittävällä tavalla juuri lapsiavioliittokulttuuriin.

Lapsena avioituneiden todennäköisyys joutua kotiväkivallan kohteeksi on kaksinkertainen verrattuna aikuisina avioituneisiin. Seksuaalista väkivaltaa kokee maailmassa joka kymmenes tyttö. Yleensä väkivallan tekijä on juuri puoliso. Yleisin puoliso nuorelle tytölle on kymmenen vuotta vanhempi mies.

– Naimakaupan myötäjäiset voivat olla mitä vain: rahaa, eläimiä tai tavaraa, esimerkiksi TV. Toisinaan tytön perhe voi jäädä velkaa miehen perheelle, jolloin tyttö on vaikeassa asemassa ja häntä kohdellaan hyvin huonosti, jopa murhataan, Wallenius kertoo.

Miesten kuullen ei voi edes puhua

Lastenoikeusjärjestö Planin tekemän tuoreen Hear Our Voices -kyselyn mukaan tytöt saavat harvoin päättää omasta elämästään, kuten avioliitosta tai raskaudesta. Kyselyyn vastanneista 7000 tytöstä 39 prosenttia kertoo, että tytöt voivat harvoin tai ei koskaan päättää, milloin menevät naimisiin. 51 prosenttia tytöistä sanoo, etteivät tytöt koskaan puhu tai kerro mielipidettään poikien tai miesten läsnä ollessa.

– Kun kulttuuri on tällainen, miten siellä voisi tyttö edes avata suutaan tai puolustaa oikeuksiaan, kun hänelle pohditaan avioliittoa, pohtii Plan Suomen pääsihteeri Ossi Heinänen. Hän uskoo, että keino lapsiavioliittojen vähentämiseen on koulutus.

– Usein lapsen naittaminen tuntuu vanhemmistakin pahalta, mutta niin tehdään silti, koska “tämä nyt on se tapa.” Koulutuksella ratkaistaan paljon naisten asemaan liittyviä ongelmia, lapsi- ja pakkoavioliitot ovat myös yksi niistä, Heinänen sanoo.

Lapsiavioliittojen määrä vähenee hitaasti, eikä merkittävää kehitystä ole viime vuosina tapahtunut. Monien ongelmamaiden lainsäädäntö kieltää lapsiavioliitot jo nyt.

– Näissä maissa tarvitaan vielä parempaa valvontaa, ja keskustelua päättäjien kanssa, jotta ongelmaan puututaan, Heinänen sanoo.

Tapahtuu Suomessakin

Avioliittoon pakottamista ja lapsiavioliittoja tapahtuu myös Suomessa. Maahanmuuttajanaisia ja -lapsia tukevan Monika Naiset ry:n ja Ihmisoikeusliiton tietojen mukaan ilmiö on yleistynyt viime vuosina. Vuodessa tietoon tulee parikymmentä tapausta.

Suomen Unicef on ollut huolestunut siitä, että nykyinen avioliittolaki mahdollistaa nuoren lapsen naimisiinmenon ja vanhempien painostuksen avioliittoon. Alaikäisen on haettava avioliittoon poikkeuslupaa, mutta prosessi hoidetaan tällä hetkellä käytännössä pelkästään paperilla, eikä lapsi tule kuulluksi. Unicefin mukaan nykyprosessi ei takaa tietoa siitä, haluaako lapsi todella naimisiin vai vaikuttaako taustalla yhteisön painostus.

Ratkaisun avaimet miehillä?

Suomen Unicefissa ja Zonta Internationalissa pitkään vaikuttanut arvoministeri Elisabeth Rehn uskoo, että miehillä on avaimet maailman tyttöjen aseman parantamiseen.

– Naiset voivat istua kokouksissa ja päivitellä tyttöjen heikkoa asemaa. Jos vaikutusvaltaiset miehet eivät tee mitään, muutosta ei tule. Koko homma on miehistä kiinni. Miesten asenteisiin täytyy saada muutos, Rehn sanoo ja jatkaa:

– Miesten täytyy ymmärtää vastuunsa. Heidän täytyy myös uskaltaa ottaa kantaa pakkoavioliittoja ja raiskauksia vastaaan.