1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Maksuton asianajajapäivystys saa kysymyksiä etenkin perhe- ja perintöoikeudesta

Yhä useampi kansalainen kaipaa matalan kynnyksen palvelua oikeudellisiin kysymyksiin. Suomen Asianajajaliitto tarjoaa maksuntonta neuvontaa yli kymmenellä paikkakunnalla ympäri Suomen. Käynnit päivystyksissä kasvoivat viime vuonna.

Kotimaan uutiset
Lakikirjoja
Mari Siltanen / Yle

Suomen Asianajajaliiton maksuttomissa asianajajapäivystyksissä (siirryt toiseen palveluun) kävi viime vuonna yli 1300 henkilöä, mikä on noin 16 prosenttia enemmän kuin vuonna 2012. Suomen Asianajajaliiton viestintä- ja kehityspäällikkö Janne Laukkanen kertoo, että käsiteltävien aiheiden kirjo on hyvin laaja.

Tyypillisimmin kysymykset koskevat kuitenkin perhe- ja perintöoikeutta kuten testamentteja ja avioehtoja.

– Yhteiskunnan oikeudellistuessa ihmiset törmäävät yhä useammin tilanteisiin, joissa kaivataan oikeudellista neuvontaa. Ihmiset toivovat, että olisi tällaisia matalankynnyksen paikkoja, minne on helppoa mennä kysymään ensivaiheen apua oikeudelliseen pulmaan, Janne Laukkanen kertoo.

Vuosikymmenestä riippumatta ihmisiä askarruttavat omaan perhe- tai työtilanteeseen liittyvät asiat.

Janne Laukkanen

Suomen Asianajajaliitto tarjoaa maksuntonta neuvontaa yli kymmenellä paikkakunnalla ympäri Suomen. Laukkanen korostaa, että päivystyksessä annetaan apua ensivaiheen kysymyksiin, eikä päivystyksissä laadita esimerkiksi asiakirjoja.

Perhe ja työ askarruttaa vuosikymmenestä toiseen

Suomen Asianajajaliiton maksuton palvelu pyörii vapaaehtoisten asianajajien varassa. Palvelu nähdään Janne Laukkasen mukaan tarpeellisena sekä asiakkaiden että vapaaehtoistyötä tekevien asianajajien keskuudessa.

– Iso osa ihmisten kysymyksistä on sellaisia, että he saavat jo päivystyksessä riittävän neuvon tai vastauksen, eikä tuon ensivaiheen neuvonnan jälkeen tarvitse hakeutua eteenpäin. Tarvittaessa toki ohjataan eteenpäin oikean viranomaisen tai asianajotoimiston puoleen.

Etenkin naiset hakevat apua yhdeksällä paikkakunnalla järjestetystä maksuttomasta asianajajapäivystyksestä. Suurin osa neuvoa hakevista on työikäisiä, ammatissa toimivia ihmisiä, joista naisia on 63,6 prosenttia ja miehiä 36,4 prosenttia.

Asianajajapäivystys 2014

Heinola

Helsinki it.

Helsinki Töölö

Joensuu kevät

Kajaani

Lahti

Päivystyskerrat

9

9

35

5

9

35

Naiset

17

45

258

13

70

139

Miehet

15

32

159

7

5

93

Yhteensä kävijöitä

32

77

417

20

75

232

Asianajajapäivystys 2014

Oulu

Pori

Rauma

Tampere

Turku

Vantaa

Päivystyskerrat

14

22

12

9

20

10

Naiset

38

87

31

56

69

35

Miehet

31

55

19

19

41

15

Yhteensä kävijöitä

69

142

50

75

110

50

Asianajajaliitto on tarjonnut palvelua vuodesta 1997 lähtien. Laukkanen kertoo, että ongelmien ja kysymysten kirjo on laajentunut vuosien aikana, mutta isot linjat ovat pysyneet samana.

– Vuosikymmenestä riippumatta ihmisiä askarruttavat omaan perhe- tai työtilanteeseen liittyvät asiat. Tyypillisesti kysytään esimerkiksi asuntokauppoihin liittyvistä asioista.

Lue seuraavaksi