Kolumni: Kun brändi kirjan kirjoitti

Liperiläinen kirjailija Tuomas Lius pohtii kirjailijan imagon merkitystä lukijoiden huomiosta kilpailevilla kirjamarkkinoilla.

kulttuuri
Tuomas Lius

”Ostetaanko isälle Jokapäiväinen elämämme vai uusin Remes?” Siinäpä kysymys pohdittavaksi vaikka isänpäivään on vielä aikaa. Asiani ydin ei tosin liity lahjavinkkeihin vaan kahteen esimerkkikirjaan, joista toisesta puhuttaessa käytetään teoksen nimeä, kun toisen kohdalla olennaisinta on kirjailija kirjan takana. Kyse ei myöskään ole paremmuudesta vaan tunnistettavuudesta. Toinen on Finlandia-voittaja vuodelta 2013 ja toinen on vuotuinen Remes.

Jälleen: pelkkä sukunimi riittää kertomaan kaiken olennaisen sillä Remes on brändi, tavaramerkki, joka pitää sisällään lupauksen siitä mitä kansien välistä löytyy.

Äkkinäinen voisi kuvitella, että hyvä tarina tekee kirjasta bestsellerin, mutta karu totuus on, että vaikka kirjoittaisi kuinka hyvän teoksen, ilman julkisuutta sillä on suuri riski jäädä tuntemattomaksi ja lopulta unohtua. Kirjabisneksen kasvaessa myös kirjailijoiden määrä on paisunut räjähdysmäisesti, eikä kaikille riitä paikkaa auringossa.

Saavuttaakseen näkyvyyttä tämän päivän pikaruokakulttuurin kentällä kirjailijan on oltava mediatyrkky. Hänestä täytyy löytyä sen verran ekshibitionistin vikaa, että on valmis myymään itseään myydäkseen kirjaansa.

Ostetuimpien kirjojen listojen kärkisijoilla tasapainottelevat pääasiassa sellaiset kirjailijat, jotka ovat saavuttaneet brändin aseman ja mahdollisesti tehneet itsensä tunnetuksi myös muissa kuin kirjallisissa yhteyksissä. Televisio tekee maassamme yhä ne suurimmat tähdet, ja mitenkään vähättelemättä esimerkiksi Jouni Hynysen, Maija Vilkkumaan, Peter Franzenin tai Jari Tervon ammattitaitoa, olisi mielenkiintoista nähdä kuinka monta nidettä pelkästään heidän tunnettavuutensa musiikin, elokuvan ja viikoittaisten televisioesiintymisten saralla liikuttaa kauppojen hyllyistä.

Tieteellisenä kokeenaolisi jännittävä nähdä millaisen miljoonapommin Vesku Loiri räjäyttäisi, jos päättäisi ulottaa neroudeksi väitetyn taiteilijuutensa kirjallisuuteen. Kysehän on übermaestrosta, jonka Suomen kansa on nostanut sellaiselle tasolle, jolle kritiikki ei enää yletä.

Keskivertoa paremman kirjamyynnin kannalta on siis olennaista, että ihminen kirjan takana koetaan yhtä kiinnostavana tapauksena kuin hänen hengentuotteensa.

Tuomas Lius

Keskivertoa paremman kirjamyynnin kannalta on siis olennaista, että ihminen kirjan takana koetaan yhtä kiinnostavana tapauksena kuin hänen hengentuotteensa. Vai voiko joku väittää, ettei ilmiö nimeltä Sofi Oksanen ole onnistunut herättämään selkeää mielipidettä puolesta tai vastaan?

Pääasia on, että yleisö ei jää kylmäksi.

*Koko kansaa kosiskelevan *huumorin, räiskähtelevän olemuksen tai kansainvälisiä lööppejä luovien poliittisten lausuntojen vastapainona on toinen suuri suomalainen kirjallisuusilmiö: edellä mainittu, jokaisen joulun ja isänpäivän vakiovieras Petri Pykälä alias Remes, Ilkka Remes.

Onhan vain sopivaa, että kansainvälisistä salaliitoista ja vaarojen varjoissa liikkuvista operaattoreista kirjoittaa mies, joka itsekin piiloutuu valehenkilöllisyyden taakse ja jonka tuorein PR-valokuva on valvontakameran rakeista kuvaa muistuttava otos vuosituhannen vaihteesta.

Näinhän sen tietysti kuuluu ollakin: haluamme ajatella, että elämää suurempiin tarinoihin meitä johdattavat elämää suuremmat tarinoitsijat – yksilöt, joilla on kyky kertoa maailman ja maailmankaikkeuden ilmiöistä tavalla, joka jättää mielikuvituksemme janoamaan lisää. Olivathan myös muinaisten heimokulttuurien satusedät salaperäisiä poppamiehiä ja muita aikalaisboheemeja, jotka elivät omien sääntöjensä mukaan ja sallivat muille pääsyn ajatuksiinsa vain leirinuotion kajossa.

Mutta miten petripykälistä tulee ilkkaremeksiä? Jos kirjan menestys alati kasvavilla markkinoilla vaatii tekijältään huomattavaa julkisuus- tai mysteeriarvoa, niin miten käy niiden kirjailijoiden, jotka yksinkertaisesti eivät ole tarpeeksi mediaseksikkäitä tai valmiita myymään itseään?

Noh. Ei siitä Finlandia-palkinnosta varsinaisesti haittaakaan ole ja vanha kunnon puskaradio on yhä sosiaalisen median kuningas. Kyllä hyvä kirja lukijansa löytää vaikka sitten pidemmällä aikavälillä. Siitä se brändi alkaa vähitellen kasvaa.

Mutta jos ei millään malta odottaa, niin onneksi elämme yhteiskunnassa, joka rakastaa uusia lööppijulkkiksia ja syleilee teräväpiirtoisen nurkkajumalan ruudussa sielunsa paljastavia julkimoita. Jos sen keittiön kautta on mahdollista päästä jopa ministeriöön, niin johtopaikka Mitä Suomi lukee -tilastoissa on suorastaan vain levähdyspaikka.

Ja pssst: eivät ne kaikki brändit edes kirjoita omia kirjojaan, joten tiellä maineikkaaksi kirjailijaksi voi oikaista vielä siinäkin.

Tuomas Lius on jännityskirjailija, joka asuu Liperissä, mutta viettää suuren osan ajastaan mielikuvitusmaailmoissa taistellen pahuuden voimia vastaan.