Viidesluokkalainen Vili Vadelmavenepakolainen-leffaroolistaan: "Jännitti aika paljon"

– Semmoinen epävarma kiusaaja, joka kiusaa nuorena sitä päähenkilöä, analysoi viidesluokkalainen Vili Alitalo rooliaan Vadelmavenepakolainen-elokuvassa.

elokuvat
Viidesluokkalainen Vili Alitalo
Hämeenlinnalainen Vili Alitalo aloitti elokuvauransa vieraalla kielellä. Kati Turtola tapasi nuoren elokuvanäyttelijän.

Miika Nousiaisen samannimiseen romaaniiin perustuva elokuva Vadelmavenepakolainen on parhaillaan Suomen elokuvateattereissa. Viidesluokkalaisella Vili Alitalolla Hämeenlinnasta on yksi elokuvan lapsirooleista. Elokuvan tekijät innostuivat Vilistä, joka on ollut jo useamman vuoden elokuvien roolituksia hoitavan firman listoilla.

– Eskari-ikäisenä olen ollut yhdessä mainoksessa. Musta otetaan aina kuvat sinne ja sitten, jos on sopivan näköinen rooli, ne valitsee, kertoo Vili.

Vadelmavenepakolaisen koekuvauksiin Vilin oli opeteteltava tekstinpätkä ja kuvausten jälkeen ovet aukenivatkin elokuvarooliin.

– Koekuvauksen vastanäyttelijä tuli vastanäyttelijäkseni myös tähän elokuvaan, kertoo Vili.

Vili esittää elokuvassa koulupoikaa, joka oli pääosan esittäjän piinaaja.

– Semmoinen epävarma kiusaaja, joka kiusaa nuorena sitä päähenkilöä. Me ollaan koulussa siinä, kertoo Vili omasta roolihahmostaan.

Pitkä päivä ja paljon odottelemista

Elokuvan tekeminen oli odottelua, odottelua ja odottelua, ja välillä kuvattiinkin.

– Koko ajan piti odotella. Me pelattiin pelejä kännyköillä ja sitten meidän piti kuivatella itseämme, kun siellä oli sadekohtaus, niin me oltiin ihan jäässä, kertoo Vili kokemuksistaan.

Koko ajan piti odotella.

Vili Alitalo

Elokuvaa kuvattiin Ruotsissa Göteborgin lähellä. Päivä alkoi aamuvarhaisella ja jatkui pimeän tuloon. Erityisen haasteen Vilin työhön antoi se, että roolihahmo oli ruotsinkielinen. Loppujen lopuksi kielikään ei aiheuttanut isoja ongelmia, vaikka Vili ei ruotsia muuten puhukaan.

– Sitä piti vaan opetella ja jankata tarpeeksi kauan, niin kyllä se sitten sujui se repliiikki aika hyvin, toteaa nuori näyttelijä.

Sisäistä jännitystä

Vaikka Vili on esiintynyt aikaisemmin Hämeenlinnan teatterin lavalla, ensimmäinen elokuvarooli oli jännittävä paikka. Jalat eivät sentään tutisseet.

– Jännitti aika paljon. Se oli enemmänkin sellaista sisäistä jännitystä, että minkäköhän näköistä siitä tulee, miettii Vili.

– Oli se aika semmoinen, mitä mä mietin, vaikkei ihan kokonaan, pohtii Vili valmista elokuvaa.