Näkökulma: Vanhusta ei saa sitoa

Olemme vakuuttuneita siitä, että rajoittamalla hauraiden ja muistisairaiden ihmisten liikkumisvapautta, teemme heille hyvää. Todellisuudessa aiheutamme heille vahinkoa, kirjoittaa Ylen Hoivakoti kuntoon -sarjan valmentaja Jaakko Valvanne.

Kotimaa
Magneettivyö
Somerolaisen hoivakoti Tervaskannon hoitaja Pirjo Tuominen ja professori Jaakko Valvanne kokeilivat käytännössä, miltä magneettivyön pitäminen tuntuu.

Kun toimin vanhusten palvelujen johtajana Espoossa, olin viikon ajan hoitotyössä tulosyksikön eri toimipisteissä. Sairaalan pitkäaikaisosastolla hoidin sairaanhoitajan kanssa potilasta, jonka vasemman puolen raajat olivat halvaantuneet aivoveritulpan takia.

Mies makasi selällään magneettivyöhön kiinnitettynä, oikea käsi sängynlaitaan sidottuna. “Ettei vain vahingossa irrottaisi PEG-ruokintaletkua”, jolla nestemäinen ravinto annettiin hänelle vatsanpeitteiden läpi suoraan mahalaukkuun.

Siinä vuoteen äärellä seistessäni havahduin. Näinkö me hoidamme vanhuksiamme? Viemme heiltä viimeisetkin omatoimisuuden rippeet?

Olemme vakuuttuneita siitä, että rajoittamalla hauraiden ja muistisairaiden ihmisten liikkumisvapautta, teemme heille hyvää. "Estämme kaatumisia ja vahinkojen syntymistä".

Todellisuudessa aiheutamme heille vahinkoa. Rajoitamme heidän toiminnallista itsenäisyyttään, altistamme heidät liikkumattomuuden vaaroille (fyysisille, psyykkisille ja sosiaalisille) ja aiheutamme heille henkistä tuskaa ja hätää.

Rajoitteiden käyttö vastoin aikuisen ihmisen omaa tahtoa rikkoo hänen itsemääräämisoikeuttaan ja on vastoin hänen perustuslaillisia oikeuksiaan, kuten henkilökohtaista vapautta ja koskemattomuutta.

Olemme kehittyneet mestareiksi sitomisen eri muotojen käytössä.

Jaakko Valvanne

Hoitotyötä tekevien olisi hyvä itse kokeilla, miten ahdistavalta tuntuu, kun magneettivyö estää ylösnousun. Magneettivyö lukitsee henkilön tiukasti vuoteeseen tai tuoliin, ja sidotun itsensä on mahdotonta saada sitä auki.

Olemme kehittyneet mestareiksi sitomisen eri muotojen käytössä. Lepositeiden ja magneettivöiden käytön, ylösnostettujen sängynkaiteiden ja käsien sitomisen lisäksi voimme esimerkiksi lukita asukkaan/potilaan geriatriseen tuoliin pöytälevyllä tai turvavöillä, usein molemmilla tavoilla samanaikaisesti.

Eivätkä keinomme tähän lopu. Voimme olla antamatta heille heidän tarvitsemaansa liikkumisapuvälinettä, esimerkiksi rollaattoria, sulkea heidät huoneisiinsa tai ottaa heiltä soittokellot pois.

Kun kerran kysyin eräässä kuntoutusyksikössä käydessäni, miksi yli 90-vuotiaan asiallisen rouvan hälytyksiin ei reagoida, sain vastaukseni kansliassa istuvalta hoitajalta: "Soittokelloja ei ole yhdistetty mihinkään. Mitä siitäkin tulisi, jos ne koko ajan soisivat?"

Mitä tulisi? Hädässä oleva ihminen saisi tarvitsemansa avun, esimerkiksi apua päästäkseen WC:hen. Sairaalasängyistä voi olla mahdotonta päästä omatoimisesti liikkeelle, koska niitä ei saa laskettua niin matalalle, että molemmat jalat ottaisivat tukevasti lattiaan.

Näin siitäkin huolimatta, että markkinoilla on lähes lattiatasoon laskeutuvia sairaalasänkyjä.

Fyysisen sitomisen lisäksi saatamme herkästi turvautua rauhoittavien lääkkeiden käyttöön, kun yritämme rauhoittaa levottomasti käyttäytyviä vanhoja ihmisiä. Sen sijaan että tutkisimme, mikä aiheuttaa heidän levottomuutensa.

Usein taustalla on jokin hoidettavissa oleva syy, kuten kipu, pingottunut virtsarakko tai matala verenpaine. Tai läheisyyden kaipuu.

Turhaan ei emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelä ole huolissaan lääkkeillä sitomisesta.

Onneksi esittämäni synkkä kuva ei vastaa koko totuutta. Tiedän monia hoitopaikkoja, joissa tietoisesti pyritään luopumaan magneettivöiden käytöstä. On myös hoitoyksiköitä, joissa ei koskaan sidota ketään. Sitomisesta pidättäytyminen edellyttää oikeaa asennetta, korkeaa ammattitaitoa ja hyvää johtamista.

Esimerkiksi Sastamalan sairaalassa osataan hoitaa äkillistä sekavuustilaa potevat ikäihmiset ilman, että heitä sidotaan fyysisesti tai lamataan lääkkein. Myös Tyrvään kartanon dementiakodissa eletään ikäihmisten ehdoilla.

Mitään ei tehdä vastoin asukkaan tahtoa. Asukkaita ei rajoiteta eikä kieltosanoja käytetä. Oleskelutiloissa istutaan mukavissa sohvissa ja nojatuoleissa. Hoitohenkilökunta on läsnä ja osaa ennakoida.

Kysyessäni, tuleeko toimintakulttuuri säilymään tällaisena, osastonhoitaja Irmeli Välimäki vastasi: "Kun tuosta ovesta tulee ensimmäinen geriatrinen tuoli sisään, lähden minä tästä talosta ulos!"

Hyvä esimerkki hoivakodista, jossa asenne, ammattitaito ja johtaminen ovat kohdallaan!

Myös terveystieteiden tohtori Reetta Saarnion väitöskirjatutkimus Fyysisten rajoitteiden käyttö vanhusten laitoshoidossa (siirryt toiseen palveluun) (Oulun yliopisto, 2009) toi esiin monia ilonaiheita. Hoitajat saattoivat käyttää monenlaisia vaihtoehtoisia menetelmiä rajoitteiden sijaan. He muun muassa rauhoittivat levottoman vanhuksen istumalla hänen vieressään juttelemassa mukavia.

Hoitajat myös ottivat yhteyden omaiseen ja yrittivät yhdessä löytää sopivan tavan toimia levottoman vanhuksen kanssa. Myös hoitoympäristön muokkaaminen vanhukselle turvallisemmaksi liikkua oli vaihtoehtona rajoitteiden käytölle.

Hoitajat saattoivat esimerkiksi hoitaa vanhusta patjan päällä lattialla, jolloin vältettiin vanhuksen pitäminen ylösnostettujen sängynlaitojen takana!

Sainio löysi tutkimuksessaan useita keinoja, joilla voidaan tukea ja edistää vaihtoehtoisten toimintatapojen käyttöä. Näitä ovat muun muassa omahoitajajärjestelmä, lääkärin ja fysioterapeutin osallistuminen vanhuksen hoitoon, täydennyskoulutus, esimiehen tuki vaihtoehtoisten toimintatapojen käytölle sekä hoitotyön arvojen tuominen konkreettisesti käytännön hoitotyöhön.

Tärkeää Sainion mielestä on myös se, että johto huolehtii hoitohenkilöstön työhyvinvoinnista, sillä tyytyväinen ja hyvinvoiva hoitaja, joka kokee voivansa vaikuttaa omaan työhönsä, on hänen mukaansa paras tae laadukkaalle vanhustenhoidolle.

Iäkkään ihmisen liikkumisen rajoittamista ei tänä päivänä voida pitää laadukkaaseen vanhustenhoitoon kuuluvana toimintana. Vanhuspalvelulain suurin heikkous onkin mielestäni se, että sitomisesta luopumista ei laissa ole otettu kansalliseksi tavoitteeksi. Mutta ottakaamme me!

Sitomisen vähentäminen on mahdollista kaikissa paikoissa. Onnistuakseen se vaatii pysähtymistä asian äärelle, päätöksiä toimintatapojen muuttamisesta ja yhteisiä päämääriä.

Jaakko Valvanne

Kirjoittaja on Hoivakoti kuntoon-sarjan valmentaja ja geriatrian professori.

Hoivakoti kuntoon -kampanjan logo
Juha Kiiskinen / Yle

Lisää tietoa Hoivakoti kuntoon –projektista osoitteessayle.fi/hoivakotikuntoon