1. yle.fi
  2. Uutiset

Meissä kaikissa on himpun verran neandertalia, mutta mihin olemme menossa?

Ihminen ei ole muuttunut ulkoisesti kovinkaan paljon viimeisen 30 000 vuoden aikana. Toimittaja Harri Nousiainen ja professori Reijo Heikkinen käsittelevät ihmisen kehitystä, kommunikointia ja tapakulttuuria nettisarjassaan Menneisyyden reppu.

neandertalinihminen
Harri Nousiainen eläytyy neandertalinihmisen rooliin.

Kaikki ihmiset ovat geneettisesti lähellä toisiaan, koska esimerkiksi 30 000 vuotta sitten ihmisiä oli hyvin vähän, kertoo professori Reijo Heikkinen

– Laji on hyvin konservatiivinen, sille ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Se tarkoittaa vääjäämättä sitä, että kaukaisessa menneisyydessä on sinun kaltaisesi esi-isä ulkonäöltään, sanoo professori Reijo Heikkinen.

Joskus aiemmin on ajateltu, että nykyisellä homo sapiensilla ei ole mitään tekemistä neandertalinihmisen kanssa, mutta tutkimukset osoittavat yhteyden.

– Kaikkien eurooppalaisten veressä on 1–4 prosenttia neandertalinihmisen geeneistä. Se kertoo siitä, että kaukaiset esi-isämme ovat olleet seksuaalisissa kanssakäymisissä neandertalinihmisten kanssa.

Toimittaja Harri Nousiainen ja professori Reijo Heikkinen ovat tehneet aiemmin monta radiosarjaa, yli 200 jaksoa, Yle Kainuun lähetyksiin muun muassa Kainuun historiasta, kainuulaisista merkkihenkilöistä ja patsaista. Nyt monumenttimiehet käsittelevät nettisarjassaan mukanamme kulkevia asioita, joiden alkupiste tai merkitys on jäänyt hämärän peittoon.

Lue seuraavaksi