Nobelin rauhanpalkinnon voittaja Satyarthi vastustanut lapsityövoimaa vuosikymmeniä

Intialaisen Kailash Satyarthin järjestö on vapauttanut lukemattomia lapsia orjuudesta.

Ulkomaat

Nobelin rauhanpalkinnolla tänään palkittu 60-vuotias Kailash Satyarthi on ansioitunut taistelussa lasten ihmiskauppaa ja orjuuttamista vastaan. Hän perusti Save the Childhood -järjestön vuonna 1980 lopetettuaan työnsä sähköinsinöörinä.

Satyarthi on vuosikymmenten aikana vastustanut lasten hyväksikäyttöä lukuisilla eri kampanjoilla. Viime toukokuussa järjestetyssä Satyarthin järjestön operaatiossa poliisi vapautti 63 orjatyössä käytettyä lasta ja pidätti 23 epäiltyä lasten salakuljettajaa delhiläiseltä rautatieasemalta. Hänen arvionsa mukaan 60 prosenttia Intian väestöstä eli 60 miljoonaa lasta pakotetaan työhön.

Jo pikkupoikana Satyarthi liikuttui nähtyään lapsia, joiden täytyi työskennellä ja jotka eivät päässeet kouluun vanhempiensa köyhyyden takia. Hän keräsi yhden päivän aikana ystävänsä kanssa 2 000 koulukirjaa, joista myöhemmin tehtiin kylän yhteinen kirjasto.

Vuonna 1998 Satyarthi järjesti maailmanlaajuisen lapsityötä vastustavan mielenosoituksen, johon osallistui yli 1 000 töistä pelastettua lasta eri puolilta maailmaa. Vuotta myöhemmin Maailman työjärjestö ILO hyväksyi määräyksen, joka suojelee lapsia vaaralliselta työltä.

Satyarthi asuu Intian Delhissä vaimonsa, poikansa ja kahden lapsensa kanssa. Hänet on aiemminkin palkittu useilla ihmisoikeuspalkinnoilla.

Satyarthi aikoo edelleen jatkaa työtään lasten orjuuden poistamiseksi.

– Lupaan, etten aio mistään hinnasta luovuttaa. Aion nähdä lapsityövoiman lopun elinaikanani.

Eri puolilla maailmaa noin 30 miljoonaa ihmistä pidetään orjuudessa. He työskentelevät muun muassa bordelleissa, raskaassa ruumiillisessa työssä tai velkavankeudessa.

Norjan Nobel-komitea jakoi tänään rauhanpalkinnot. Toisen palkinnon sai pakistanilainen tyttöjen koulutusta puolustrava Malala Yousafzai, jota Taliban ampui päähän kaksi vuotta sitten.

Lähteet: AP, AFP