Venäjän verkossa: Ihmemies Vladimir Putin

Viime vuoteen asti venäläiset rikastuivat tekemättä mitään. Riitti, kun antoi vaaleissa äänensä Yhtenäiselle Venäjälle. Nyt se ei riitä. Tuen lisäksi pitää olla valmis taloudellisiin uhrauksiin. Moni on, mutta kuinka kauan? 

Venäjän verkossa
Suomi Venäjän mediassa.
Leena Luotio / Yle Uutisgrafiikka

Eduskunnan auditoriossa järjestettiin viime viikolla harvainainen tilaisuus (siirryt toiseen palveluun). Ulkopoliittinen instituutti oli suurlähettiläs *René Nybergin *avulla tuonut paikalle neljä venäläistä asiantuntijaa kertomaan, miten nationalismi ja patriotismi muokkaavat naapurimme sisäistä elämää.

Puhujista jokainen todisti, kuinka Krimin miehityksen jälkeen yleinen mielipide on Venäjällä muuttunut nopeasti ja jyrkästi. Useimmat odottivat, että länsi reagoisi väkivaltaiseen laajentumiseen voimakkaasti, ehkä jopa sodalla Venäjää vastaan. Kun niin ei tapahtunut, *Vladimir Putin *nousi arvoon arvaamattomaan - venäläisten silmissä hän oli saanut aikaan ihmeen.

Ihmeen avulla alettiin lietsoa patrioottista hysteriaa. Näin on Venäjän historiassa tapahtunut aiemminkin. Ero on siinä, että edellisillä kerroilla hysteriaa on seurannut nopea talouskasvu ja vaurastuminen. Nyt se on synnytetty taloudellisen pysähtyneisyyden ja laman oloissa.

Mihin kiihko kohdistuu?

Puhujista yksikään ei osannut ennustaa, mihin tilanne johtaa. Periaatteessa vaihtoehtoja on kaksi: joko kansan kiihko suunnataan sisäistä vihollista, niin sanottua viidettä kolonnaa vastaan, tai se kohdistetaaan ulkoiseen viholliseen. Pahinta on, jos se suunnataan kumpaankin samanaikaisesti.

Samalla kun vieraat arvioivat oman maansa tilannetta, katselin vaivihkaa salintäyteistä yleisöä. Oltiin koolla eduskunnan tiloissa, mutta missä olivat eturivin poliitikot, ne joiden on seuraavaa hallitusta muodostettaessa otettava kantaa siihen, millaista politiikkaa Suomi itänaapuriinsa nähden noudattaa? Tiedetään, että heidän asiantuntemuksessaan on ammottavia aukkoja. Mutta että ei ole edes mielenkiintoa, se on suorastaan pelottavaa.

Hyökkäys vai puolustus?

Keskivero suomalaispoliitikko on pääsemättömissä sen ongelman kanssa, ovatko Venäjän kulloisetkin toimet hyökkäyksellisiä vai puolustuksellisia. Se huvitti vieraita. Meille kerrottiin, että Venäjä on olemassaolonsa aikana toistuvasti hyökännyt puolustuksellisiin syihin vedoten, ja aina tuloksena on ollut sen oman valtioalueen laajentuminen.

Juuri nyt tavalliset ihmiset Venäjällä ovat alkaneet väsyä Itä-Ukrainassa käytävään sotaan ja läntisten pakotteiden aiheuttamiin pieniin, muttta kiusallisiin arkielämän ongelmiin. Siksi kysytään: Kuinka monta uutta ihmettä Vladimir Putin vielä kykenee loihtimaan säilyttääkseen suuren kannatuksensa?

Olen seurannut Venäjän median Suomea koskevaa kirjoittelua ainakin neljän vuoden ajan. Koskaan aiemmin ei Suomesta ole yhden kuukauden aikana kirjoitettu yhtä paljon kuin syyskuussa. Eikä koskaan näin tarkasti ja yksityiskohtaisesti.

Poliitikkojemme vaistonvaraista hakeutumista Venäjän kylkeen ylistetään samalla, kun sisäisen elämämme ongelmia ja ristiriitoja suurennellaan. Lisäksi Suomen talous on romahtamassa ilman Venäjän vetoapua.

”Suomi paras ystävämme”

Kaikki alkoi syyskuun alussa, kun Suomi Venäjän median yksituumaisen todistuksen mukaan ainoana EU-maana asettui ensin vastustamaan uusia pakotteita ja johti sitten taistelua niiden käyttöönoton lykkäämiseksi. Kun pakotteet kuitenkin astuivat voimaan, johtui se Ykkös-tv:n haastatteleman politologin Aleksei Muhinin mukaan siitä, että Suomi oli ”todennäköisesti joutunut Yhdysvaltain painostuksen kohteeksi”.

Heti perään kymmenet artikkelit suitsuttivat Suomen hallituksen viisautta, kun se pakotteista huolimatta oli valmis jatkamaan ydinvoimayhteistyötä Rosatomin kanssa. Jo pakotekeskustelun yhteydessä myönteistä mainetta niittäneen pääministeri Alexander Stubbin asiasta antamaa lausuntoa toistettiin toistamasta päästyä: ”Ydinvoimalahanke on niin merkittävä, ettei sitä tule sekottaa politiikkaan, eikä tämä yhteistyö myöskään järkytä Suomen kansainvälistä mainetta”.

Uusi Mannerheim

Omaa luokkaansa oli Aleksandr Jemeljanenkovin Rossijskaja gazetassa, Venäjän hallituksen virallisessa lehdessä esittämä arvio: ”Myönteisen ratkaisun ydinvoimalahankkeessa tehnyttä pääministeri Alexander Stubbia ja valtaosaa hänen kollegoitaan voisi verrata K.G.E. Mannerheimiin, joka tunnettiin kotimaan etujen tinkimättömänä puolustajana kaikissa oloissa”.

Vaikka Suomesta kirjoitettiin ja puhuttiin syyskuussa poikkeuksellisen paljon, Suomen asemaa koskevia muita kuin propagandan värittämiä ja tarkoitushakuisia arvioita ilmestyi vähän. Niistä perusteellisin oli Andrei Kolesnikovin artikkeli ”Valtavan maan varjossa” (siirryt toiseen palveluun).

Siinä kirjoittaja selosti lännessä vilkkaana käyvää suomettumiskeskustelua, jonka yhteydessä Suomen mallia on tarjoiltu myös Ukrainalle.

Kolesnikov kävi läpi Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden historiaa, ylisti Kekkosen rohkeutta, taitavuutta ja peräänantamattomuutta, ja totesi: ”Jos tämän pienen maan elo valtaisan naapurinsa varjossa oli suomettumista, niin sen suurimpia voittajia olivat suomalaiset”.

Kuka tuhosi Ukrainan?

Kolesnikovin mukaan Ukrainalle sama ei olisi ollut mahdollista. Tämän todisti presidentti *Viktor Janukovytšin *taitamaton tasapainoilu Venäjän ja EU:n välissä, joka huipentui päätökseen olla allekirjoittamatta Ukrainan ja EU:n välistä lähentymissopimusta. Näin Kolesnikov:

”Jos hän olisi sen allekirjoittanut, mitään ei olisi tapahtunut. Ei Maidania, ei vallanvaihtoa, ei Krimin menetystä, ei maan itäosien mahnovilaisia, ei alasammuttua matkustajakonetta, ei tuhansia kuolonuhreja ja tuhottua infrastruktuuria, ei lännen pakotteita eikä Venäjän vastapakotteita”.

Olisiko tässä pientä pohtimisen aihetta niille, joiden mielestä Ukrainan kriisi johtui EU:n, ei Janukovytšin, eikä ainakaan Venäjän toiminnasta.

Näin olivat asiat tänään. Venäjän verkossa jälleen neljän viikon kuluttua.

_Jarmo Mäkelä _