1. yle.fi
  2. Uutiset

Ulkoasiainministeriö: Ryhdymme tarvittaessa diplomaattisiin toimiin

Ulkoasiainministeriön mukaan alustavat tiedot tapahtumista ovat huolestuttavia.

Kotimaan uutiset
Ulkoasiainministeriön nimikilpi.
Juha-Pekka Inkinen / Yle

Ulkoasiainministeriö pitää saamiaan alustavia tietoja Arandan häirintätapauksista huolestuttavina.

Sisältö- ja viestintäasiantuntija Ari Honkasen mukaan ministeriö selvittää tapahtunutta ja on tarvittaessa yhteydessä Venäjän viranomaisiin.

– Ulkoasianministeriö ei selvitä tapahtumia kansainvälisellä merialueella, mutta on toki yhteydessä vastuuviranomaisiin, eli tässä tapauksessa puolustusvoimiin. Mikäli tilanne vaatii toimia esimerkiksi Venäjän suuntaan, ulkoasiainministeriö ryhtyy tarvittaviin diplomaattisiin toimiin, Honkanen sanoo.

Ulkoasiainministeriön turvallisuuspolitiikan ja kriisinhallintayksikön päällikkö Mikko Kinnunen kuvailee tapahtumia poikkeuksellisiksi.

– Ei tällaista tavallisesti tapahdu. Mutta nyt ensin pitää selvittää faktat, Kinnunen sanoo.

Ulkoasiainministeriöllä ei ole tässä vaiheessa tietoa siitä, liittyvätkö elokuiset ilmatilanloukkaukset ja Arandan häirintätapaukset toisiinsa.

– Emme tarkasti tiedä, mitä Aranda-asiassa on tapahtunut. Mutta näin äkkiseltään uskoisin, että näillä asioilla ei ole yhteyttä keskenään, Kinnunen toteaa.

Lue seuraavaksi