Taloustieteen Nobelin saa Jean Tirole

61-vuotias ranskalainen taloustieteen professori on tutkinut muun muassa suuryrityksiä ja kilpailua. Hän oli ainoa eurooppalainen, jonka nimi oli esillä ennakkoveikkauksissa.

Ulkomaat
Jean Tirole.
Xavier de Fenoyl / EPA

Taloustieteen Nobel-palkinto on myönnetty ranskalaisprofessori Jean Tirolelle. 61-vuotias taloustieteen professori on tutkinut muun muassa suuryrityksiä ja kilpailua. Tirole palkittiin suomalaisella Yrjö Jahnssonin säätiön palkinnolla vuonna 1993.

Tirole on ajankohtainen nimi myös finanssikriisin vuoksi. Lisäksi hän on tutkaillut työmarkkinoiden sopimusjärjestelmiä. Hän työskentelee Toulousen kauppakorkeakoulussa Ranskassa.

– Jean Tirole on selkeyttänyt käsitystämme, kuinka ymmärtää ja säädellä muutamien suurten yritysten hallitsemia teollisuudenaloja, palkinnon jakajat perustelevat.

Tirole oli ainoa eurooppalainen, jonka nimi oli esillä ennakkoveikkauksissa. Useimmiten palkinto on myönnetty yhdysvaltalaisille.

Tirole saa kahdeksan miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin miljoona euroa.

Nobel-palkinnot luovutetaan 10. joulukuuta. Taloustieteen palkinto ei ollut osa niitä alusta lähtien. Ruotsin keskuspankin taloustiedepalkinto Alfred Nobelin muistoksi on jaettu vuodesta 1969 lähtien. Tähän mennessä palkinnon on saanut vain yksi nainen, Elinor Ostrom. Hän sai sen vuonna 2009.

Myös kirjallisuuden Nobel-palkinto meni tänä vuonna Ranskaan. Sen saa Patrick Modiano.

Lähteet: Reuters, AP, AFP