Pojan kasvot paloivatkin vahingossa – Halikon pahoinpitelyilmoitus on perätön

Salon Halikossa perjantaina ilmoitettu lapsen törkeä pahoinpitely on osoittautunut perättömäksi tarinaksi.

Kotimaa

Salon Halikossa ilmoitettiin perjantaina, että 12-vuotiaan pojan kasvoja olisi poltettu palavalla sanomalehdellä. Törkeä pahoinpitely on osoittautunut perättömäksi.

Lounais-Suomen poliisilaitos ei ollut saanut lauantai-iltaan mennessä yhtään silminnäkijähavintoa asiasta, vaikka teko oli sattunut vilkkaaseen vuorokaudenaikaan julkisella paikalla. Viikonlopun ja maanantain aikana on selvinnyt, että kyseessä oli vahinko ja sitä seurannut keksitty tarina.

12-vuotias poika ja hänen seurassaan olleet kaksi poikaa olivat leikkineet Halikon vanhan junasillan luona tulella. Pojat olivat suihkuttaneet hiuslakkapullosta sprayta ja sytyttäneet sen tuleen. Pullo oli ilmeisesti räjähtänyt 12-vuotiaan käsissä ja aiheuttanut tälle palovammoja kasvoihin ja käsiin.

Poika oli pelästynyt itselleen aiheuttamaansa vahinkoa ja keksinyt myöhemmin tarinan pahoinpitelystä. Poliisin mukaan asiassa ei ole enää syytä epäillä ketään rikoksesta.