Hyppää sisältöön

Vinyyli viehättää erityisesti harrastajia

Vaan mitä mahtaa kuulua kasetille? Entä onko cd:n aika auttamattomasti ohi?

Kirjailija ja muusikko Kauko Röyhkä julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 1980. Vuosien varrella vinyylit vaihtuivat cd-levyihin, mutta ympyrä on alkanut sulkeutua. Keväällä Röyhkä julkaisi The Boots -yhtyeen kanssa Etelän peto -albumin, josta otettiin myös vinyylipainos.

– Vinyylimyynti on nousussa, erityisesti harrastajat ja diggarit haluavat lp-levyn, Röyhkä kertoo.

Vinyylejä painetaan kuitenkin vain muutamia satoja – 500 tuntuu olevan yleisin painosmäärä. Etelän pedosta 300 levyä oli perinteisiä mustia, 200 valkoisia vinyylejä.

– Ei niitä hirveästi mene, mutta niiden osuus kuitenkin kasvaa koko ajan, kun muu levymyynti on romahtanut.

Mutta mikä vinyylissä kiehtoo?

– No niissä on esimerkiksi hienot kannet, joista tulee ihan erilainen fiilis kuin cd-levystä. Vinyylin soundista voi nauttia kotisohvalla.

Useimmiten vinyylien mukana tulee digitaalinen latauskoodi, joka mahdollistaa levyn kuuntelun myös tien päällä mobiililaitteista.

Yhtenä merkittävänä piirteenä Röyhkä pitää vinyylin rakennetta, jonka tarinankerrollinen kaari muistuttaa romaania.

– Ennen lp:n rakennetta mietittiin todella tarkkaan. Aloitusbiisi oli äärimmäisen tärkeä, mutta niin oli myöskin a-puolen vika biisi: kuuntelijan piti viitsiä kääntää levy ja kuunnella myös b-puoli. Ja tietysti se b-puolen avausraita oli myös tärkeä.

Jos levyllä oli vähemmän hyviä biisejä, niin ne piilotettiin jonnekin väliin.

– Sen sijaan cd-levyille tehtiin ylipitkiä biisejä. Parhaimmat niistä pantiin heti levyn alkuun ja lopussa oli sitten jotain huttua.

Tarjontaa laidasta laitaan

Turkulaiset kaverukset Tomi Pulkki ja Jarkko Pietarinen päättivät yhdistää huvin ja hyödyn: vuonna 2009 syntyi kahden miehen levy-yhtiö.

– Siihen vaikutti oma harrastuneisuus aika pitkälle. Halusimme käsiimme sellaisia levyjä, joita ei enää saanut mistään, sanoo Svart Recordsin Pulkki.

Ensimmäinen Svartin julkaisu oli naantalilaisen XysmanFirst & Magical. Sittemmin julkaisuja – sinkuista bokseihin – on ollut 70–100 vuodessa. Luvussa ovat mukana myös 7" ep:t eli vinyylit, joilla on enemmän kuin kaksi biisiä, mutta ei saman tittelin eri formaatteja.

Suomalaista punk-historiaa. Kuva: Mikko Kuusisalo / Yle

Pulkki kuvaa vinyyliä underground- ja retroväen ykköstuotteeksi. Hän ja Pietarinen halusivat kuitenkin pois genresidonnaisuudesta, joten he ryhtyivät julkaisemaan vinyylejä yli genrerajojen.

– Aiemmin yksi levymerkki saattoi julkaista tiukasti vain yhtä genretyyppiä. Niiden rinnalle perustettiin sitten sivu- tai alamerkkejä.

Pulkin mukaan myytyjen vinyylien määrä on pysynyt Suomessa vakiona jokusen vuoden.

– Vaikka cd-levyjen myynti on laskenut, niin kyllä se aina myy vinyyliä enemmän. Voisi sanoa, että niiden myynnissä on sellaista keräily- tai divarikulttuuria, jossa pätee 20–80-sääntö, Pulkki tuumaa.

Sen mukaan 20 prosenttia asiakkaista tuo 80 prosenttia tuotosta.

– Suomessa tämä on vähän tällaista artesaanipuuhaa, vinyyli on erikoistuote. Isoja levy-yhtiöitä eivät tällaiset kahden hengen yritykset juuri kiinnosta, niillä on suuremmat volyymit mielessä.

Pulkki toteaa, että vinyylikauppa tuottaa sen verran, että omat saa pois.

– Peruspainoksen koko on meillä 500–1 000 vähän nimekkeestä riippuen.

Harvinaisia helmiä

Yksi varsinainen vinyylikonkari on pitkän uran musiikin parissa tehnyt Rane Raitsikka. Tänä päivänä mies vaikuttaa Atomirotassa. Yhtyeeltä tulee marraskuun alussa ensimmäinen pitkäsoitto, joka julkaistaan myös vinyylinä.

– Hitto, siitä tulee kasettiversiokin! Meille oli itsestään selvää, että vinyyli otetaan mukaan. Se on sellainen musadiggarijuttu, Raitsikka selittää.

Vinyylin arvostus näkyy Raitsikan mukaan ennen kaikkea siinä, että se soundaa ja näyttää hyvältä, kansitaiteineen päivineen.

– Vinyyli tulee takaisin ja sen myötä kasvaa himastereoiden kunnioitus. On ihan älytöntä kuunnella kännykästä jotain kohinaa, kun sen voi tehdä laadukkaastikin.

Pienet painokset saattavat kokea yllättävänkin arvonnousun. Raitsikka näki alkuviikosta Huuto.netistä myynti-ilmoituksen legendaarisen bändinsä Unicefin legendaarisestaKäkimassaa-nimisestä EP:stä, jolla ovat myösOrkku- ja251-biisit.

Rane Raitsikka (etualalla) on soittanut muun muassa Notkea Rotta -yhteessä. Kuva: Juuso Westerlund

Johanna-kustannuksen vuonna 1983 julkaisemasta levystä otettiin vain muutaman sadan kappaleen painos.

– Nyt siitä pyydettiin 600 euroa. Aivan sairasta!

Ja samalla kuitenkin aika siistiä.

Yksittäiset bändit erottuvat

Jukka "Jukkeli" Nakari on pyörittänyt Kämäset levyt -nimistä pienlevy-yhtiötä vuodesta 2000. Yhtiö keskittyy lähinnä punkiin ja hardcoreen. Nakarin mukaan hengissä edelleen ollaan, mutta yleisesti levybisnes natisee liitoksissaan.

– Tänäkin vuonna on mennyt kivijalkalevykauppoja nurin, kuten Epe's ja Stupido Shop. Kauppa on selkeästi siirtynyt nettiin, Nakari toteaa.

Ne julkaisulistat, joita 90-luvulla lähetettiin asiakkaille postissa, löytyvät nykyään verkosta. Kenties hyvä niin, sillä niitä huonolaatuisia kopioiden kopioiden kopioita oli hankala lukea.

– Vaikka mukana roikutaan vielä, niin määrät ovat kyllä pienentyneet. Jos ennen punk-levystä 1 000 kappaleen painos oli normimäärä, niin tänä päivänä painos on ehkä 300. Tai jopa sata.

Yksi syy tähän on Nakarin mukaan siinä, että bändejä ja julkaisuja on niin paljon.

– Toki yksittäiset bändit voivat erottua, mutta vaarana on massaan hukkuminen.

Levybisnestä pyörittävä saattaakin löytää sänkynsä alta useampia pahvilaatikollisia eri bändien tuotoksia. Joskus taas tavara viedään käsistä.

Harvinaisia helmiä Ylen arkistosta. Kuva: Mikko Kuusisalo / Yle

– Harmittaa, etten vuonna 1981 hankkinut Terveet kädet -bändin ensimmäistä ep:tä, jota tyypit myivät itse 5–10 markalla (+ postikulut). Sellainen myytiin vähän aikaa sitten lähes 1 700 euron hintaan.

Myös Nakari lukeutuu diggareihin, joista on siistiä hiplailla vinyyliä ja nauttia kansitaiteesta.

– Tai sitten vinyylien suosio johtuu siitä, että ikänäkö alkaa vaivata meitä 80–90-luvulla musiikin kuuntelun aloittaneita.

Päätökset tehdään tunteella

Jani Koskisen pyörittämä Combat Rock  -levy-yhtiö on niin ikään enimmäkseen punk rockiin erikoistunutta.

– Siellä vinyyli ei koskaan kuollutkaan. Toki cd myi enemmän kuin vinyyli, ja joidenkin bändien tapauksessa myy edelleen.

Suunta kuitenkin kääntyi 2–3 vuotta sitten.

– Nyt fyysistä cd-levyä ei monista julkaisuista tehdä ollenkaan vaan vinyylin ohella ainoastaan digijulkaisu.

Koskisen mukaan suosituimpien yhtyeiden kohdalla cd:llä kuitenkin on yhä vahva paikkansa.

– En usko cd:n kuolemaan, ihmisillä on kuitenkin soittimet ja levykokoelmat. Valtavirta kuitenkin muuttunee koko ajan digitaalisemmaksi, mutta sen vastapainoksi tulee löytymään nykyistäkin suurempi joukko harrastajia, jotka tahtovat hyllyynsä nimenomaan vinyylin.

Koskinen toteaa, että kansitaiteineen vinyyli on kuitenkin paketti, jonka kanssa ei voi kilpailla.

– Tunteellahan nämä päätökset tehdään. Jos ei lompakko pakota muuhun.

Minkälainen ihminen hankkii vinyylejä?

– Ostaja on – valitettavasti – useimmiten miespuolinen, aktiivinen ja monipuolinen musiikin harrastaja, ikähaarukka on 16 vuodesta yli viiteenkymppiin ja kaikkea siltä väliltä. Osalle vinyyli on se juttu nyt. Ne, joille se on nostalagiaa, ostavat välillä hukattuja nuoruutensa levyjä takaisin.

Kasetit kehiin

Monsp Records julkaisee tänä syksynä Atomirotan albumin CD:nä, vinyylinä, kasettina ja digituotteena. Kuva: Napoleon Digital

Monsp Recordsin Keijo "Kepe" Kiiskisen mukaan vinyylien tulemista on aikalailla mainostettu jo ainakin viiden vuoden ajan.

– Syksyllä 2013 meidän kohdalla ne ylittivät kappalemääräisesti cd-myynnin. Käytännössä meidän vinyylipainokset ovat nykyisin 500–1 000 kappaletta ja ne menevät aika nopeasti loppuun aina.

Monsp saattaa edelleen myydä suositun artistin cd-levyä useita tuhansia.

– Käytännössä digipuoli – pääasiassa streamaus eli Suomessa Spotify – on korvannut tai vienyt cd:n paikan "ykkösformaattina".

Monsp on tehnyt kasetteja vuodesta 2004 ja muutaman viime vuoden kiihtyvään tahtiin.

– Tällä hetkellä noin puolet meidän albumeista tulee kasetteina. Kasettipainokset liikkuvat 100–300 kappaleen välissä ja mun valistunut arvio on, että ostajakunta on suunnilleen aina sama eli painokset myyvät heti loppuun.

Jos painoksia kasvattaisi, niin lopputulos olisi Kiiskisen mukaan kuitenkin se, että sama määrä kasettia menisi riippumatta painoksesta.

– Näkisin, että kasetin ostaminen liittyy osalla ihan siihen, että tykkäävät käyttää tuotetta. Sillä on myös tietty nostalgia- tai keräilystatus. Toiset saattavat haluta tukea artistia tai ovat muuten vaan tottuneet ostamaan fyysisen tuotteen.

Kasettien ja vinyylien mukana tulee latauskoodit ja Kiiskinen pitää mahdollisena, että iso osa ei missään vaiheessa kuuntele itse kasettia tai vinyyliä, vaan laittaa kasetin hyllyyn ja tiedostot koneelle.

– Vinyylin ostajakunta on sekalaisempi, koska soittimia on laajemmin. Mukana ovat vielä ammattikäyttäjätkin eli DJ:t, jotka yllättävän paljon edelleen suosivat vinyyliä.

.
.