Näkökulma: Raivaa vanhukselle torppa pihan perältä

Hyvinvointiyhteiskuntamme ympyrä on sulkeutunut ja tuo sukupolvia yhteen jälleen myös elämänkaaren loppupuolella. Mutta jaksammeko enää raivata vanhustorppia pihojemme perälle, pohtii näkökulmassaan Vesa Winberg.

Näkökulmat
Vesa Winberg

Kun Koskelan Akseli tuli Elinansa kanssa avioliittoaikeisiin, rakennettiin Jussin raivaaman tilan maille uusi rakennus. Nuori pari asettui Jussin raivaamaan torppaan ja Jussi ja Alma muuttivat uuteen rakennukseen pihan perälle. Elämä etsi uomiaan ja sukupolvet elivät rinnakkain sovussa, välillä sulassa, välillä sulamattomassa. Rinnakkain kuitenkin elettiin.

*Tämä elämänmuoto oli *Suomessa tuttu tuhansille ja taas tuhansille suomalaisille vielä pitkälle sodan jälkeisiin vuosiin saakka. Itsekin muistan lapsuudestani, että isoisäni äiti jaksoi huonoilla polvillaan kyykkiä kanssani lattialla pikkuautoilla leikkimässä. Nykyään sitä kaiketi kutsuttaisi omaishoidoksi ja sukupolvien kohtaamiseksi. 70-luvun puolessa välissä se oli verraten tavallista elämää.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskuntaon ollut kansainvälinen muotovalio monessa mielessä. Se loi meille hoitoketjun kapaloista kuolemaan saakka. Samaan aikaan asumisemme yksilöityi. Muutimme maalta kaupunkiin, torpasta rintamamiestaloon ja edelleen kerrostaloon. Väsyttyämme meille ei enää löytynyt tilaa aravakolmiosta, mutta ei ollut tarvettakaan. Kunnalliset vanhainkodit avasivat meille ovemme ja turvallinen vanhuus oli taattu.

Vanhuksemme ovat yhä huonokuntoisempia ja myös itse tulemme olemaan vanhempiamme iäkkäämpiä omaishoitajia.

Se oli taattu aina siihen saakka, kunnes meille kerrottiin kärjellään olevasta ikäpyradimista, huoltosuhteesta ja pienenevistä ikäluokista. Samaan aikaan sukupolvien välinen kuilu kasvoi myös ikävuosissa mitattuna. Ikävuosissa mitattuna sukupolvet ovat aikaisempaan verrattuna yhä kauempana toisistaan.

Nyt puhutaan omaishoidosta. Nopeampi saattaisi ajatella, että meillä on vuosikymmenten läpi kestänyt traditio hoitaa omaisiamme kotonamme. Jaksaminen on täysin toinen kysymys. Vanhuksemme ovat yhä huonokuntoisempia ja myös itse tulemme olemaan vanhempiamme iäkkäämpiä omaishoitajia.

Hyvinvointiyhteiskunnan ympyrä on sulkeutunut ja tuo sukupolvia myös elämänkaaren loppupäässä yhteen. Kuinka moni nuoripari on valmis rakentamaan uuden torpan pihan perälle tai huoltamaan sitä, kun on omakin torppa hoidettavana?

@VesaWinberg (siirryt toiseen palveluun)