1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Joensuulaisen Hassisen Koneen menestystarina tabletille – yhtye perustettiin 35 vuotta sitten

Joensuussa 35 vuotta sitten perustettu Hassisen Kone –yhtye jätti kirkkaan jäljen Suomi-rokkiin. Yhtyeen lyhyeltä uralta jäivät soimaan muun muassa kappaleet Rappiolla, Oikeus on voittanut taas ja Jurot nuorisojulkkiset. Nyt yhtyeestä julkistetaan tablettitietokonesovellus.

Ismo Alanko oli Hassisen Koneen laulusolisti ja kitaristi. Kuva: Kuvakaappaus Ylen Elävän arkiston videosta

Hassisen Kone perustettiin Joensuussa vuonna 1979. Nimensä yhtye omi samannimiseltä joensuulaiselta ompelukoneliikkeeltä. Liikkeen omistaja ei tykännyt asiasta, ja nimestä käytiinkin kädenvääntöä jonkin aikaa.

Hassisen Koneessa olivat 35 vuotta sitten mukana Ismo Alanko (kitara, laulua), Reijo Heiskanen (kitara), Jussi Kinnunen (basso) ja Hari Kinnunen (rummut). Yhtyeen ensilevytys oli single, jossa olivat kappaleet Hassisen kone ja Kolumbia-Orkesteri.

Lyhyt, mutta menestyksekäs ura iPadille

Hassisen Kone hajaantui vuonna 1982, joten ura jäi lyhyeksi. Kokoonpano muuttui jonkin verran matkan varrella. Taakse jäi kuitenkin useita menestysalbumeita.

Yhtyeen ura on nyt koottu iPad -sovellukseen, joka julkaistaan lokakuun aikana. Hassisen Kone FanPOD aplikaation on tuottanut Provisual oy yhdessä Universal Music Finlandin kanssa. (Saatavilla ilmaiseksi ITunes -palvelusta.)

Tablettisovellukseen on koottu yhtyeen historiaa valokuvineen. Mukana on myös ennen julkaisematonta materiaalia.