Mielenosoittajat rähinöivät Ukrainan parlamenttitalon edustalla

Mielenosoittajat ovat heitelleet kiviä ja savupommeja kohti rakennusta. Monet heistä olivat naamioituneet ja varustautuneet pampuin tai metalliketjuin.

Ulkomaat

Mielenosoittajat ovat ottaneet yhteen rakennusta vartioivien poliisien kanssa Ukrainan parlamenttitalon edustalla pääkaupunki Kiovassa tiistaina. Mielenosoittajat ovat heittäneet kiviä ja savupommeja ja ampuneet ilma-aseilla rakennuksen ikkunoihin.

Uutistoimisto Reutersin valokuvaajan mukaan mielenosoittajat, joista monet olivat naamioituneet ja varustautuneet pampuin tai metalliketjuin, kokoontuivat parlamenttitalon keskusoven eteen ja alkoivat heitellä rakennusta esineillä. Valokuvaajan mukaan monet heistä olivat nuoria.

Nykyinen parlamentti on tiistaina kokoontunut viimeistä kertaa ennen 26. lokakuuta pidettäviä vaaleja. Rakennuksessa olevat kansanedustajat pitivät taukoa häiriöiden takia.

Tuoreeltaan ei ollut tiedossa, mitä mielenosoittajat vaativat.

Uutistoimisto Reutersin mukaan kansallismielinen Svoboda-puolue oli aiemmin päivällä kokoontunut lähellä parlamenttitaloa ja vaatinut parlamenttia antamaan toisen maailmansodan aikaiselle vastarinta-armeijalle UPA:lle erityisaseman.

Puolue on kuitenkin kiistänyt, että sen jäsenillä olisi mitään yhteyttä mielenosoittajiin, ja kehottanut poliisia estämään vahingot.

Lähteet: Reuters, AP