Nenäpäiväpotti kasvaa jumpaten

Kemin uimahallilla on koululaisten syyslomaviikolla päätetty tempaista kehitysmaiden kouluikäisten hyväksi. Altaissa jumpataan nenäpäiväkeräyksen merkeissä koko viikko.

syysloma
Kemin uimahallissa jumpattiin nenäpäivän hengessä
Kemin uimahalli

Hallimestari Janne Jylkkä kertoo, että syyslomaviikko sopii tempauksen ajankohdaksi halliväelle hyvin, kun väkeä on töissä ja kävijöitä riittää. Kemin uimahallissa ohjataan jumppia punannenät päässä koko viikon ajan.

– Kaikki vesiliikuntaan osallistujat nenitetään, niin kauan kuin neniä riittää. Idea on, että joka osallistujasta lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen nenän hinnan verran, Jylkkä valottaa.

Nenät päässä liikkuminen ei pitemmän päälle ota onnistuakseen. Ajatuksena on, että se pysyisi päässä, kunnes on saatu otettua kuvat nenäpäivän facebook-sivustolle.

– Kaikki ovat suhtautuneet positiivisesti ja kun otimme kuvia nenäpäiväsivustolle, niin kukaan ei kieltäytynyt.

Syysloma tekee tehtävänsä

Kemin uimahallista syyslomaviikolla oi odottaa nenäpäivän kassaan mukavaa lisäpottia.

– Vesiliikuntaan osallistujien määrä on normaalisti 150-200 viikossa. Alkuviikko on näyttänyt, että aika moni on lähtenyt liikkeelle tämän takia, Jylkkä uumoilee.

Paikallisista koululaisista osa on jo alkuviikon lomalla, kun Kemin koululaiset lomailevat vain torstain ja perjantain.

– Mutta alueella on paljon mummoloita, joissa lomailee muiden paikkakuntien lapsia ja se näkyy myös alkuviikon kävijöissä.

Varsinainen nenäpäivä näkyy ja kuuluu Ylen kanavilla marraskuussa.