Ei työttömyysturvaa eikä opintotukea – työtön opiskelija voi jäädä loukkuun

Lisääntynyt työttömyys ja tarve kouluttautua uudelleen ovat tuoneet esille uusia loukkuja, joihin työttömäksi jäänyt voi pudota. Ongelmia on syntynyt esimerkiksi työttömyyskorvauksella opiskeleville. Valitukset ovat lisääntyneet, kun työttömät ovat jääneet ilman mitään etuutta.

Kotimaa
Marika Paaso haastattelee Päivi Hirvosta työttömän opiskeluhankaluuksista.
Päivi Hirvonen kertoi tarinansa Yle Keski-Suomelle.

Päivi Hirvonen jäi Nokialta työttömäksi vuonna 2009. Koska työtilanne oli huono, hän päätti aloittaa kyberturvallisuuden opinnot Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. TE-toimistosta Hirvonen sai luvan opiskella työttömyyskorvauksella.

– Sanottiin, että viisi opintopistettä pitäisi suorittaa kuukausittain, mutta ettei se ole niin nöpönnuukaa. Ei siellä yliopistossakaan niitä pisteitä aina tule tätä tahtia, kertoo Hirvonen saamistaan neuvoista.

Sitä virkailija ei kertonut, mitä tapahtuu, jos pisteitä ei pystykään suorittamaan.

Olet siellä kotona neljän seinän sisällä, masentuneena makaat sängyssä ja itket omaa työtöntä kohtaloasi, niin siitä maksetaan.

Päivi Hirvonen

Hirvonen lähetti opintorekisteriotteen sovitusti. Pian tuli vastauskirje, jossa kerrottiin että työttömyyskorvaukset lopetetaan, koska opintopisteitä ei ole kertynyt riittävästi. Vaihtoehtona oli lopettaa opiskelu.

– Olet siellä kotona neljän seinän sisällä, masentuneena makaat sängyssä ja itket omaa työtöntä kohtaloasi, niin siitä maksetaan, Hirvonen toteaa.

Hirvonen teki lopulta valituksen työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaan. Asian käsittely kesti yhdeksän kuukautta.

– Vastaus oli, että missään ei ole virhettä tapahtunut. Että oma syysi, mikset ole opiskellut.

Ammattikorkeakoulun mukaan 60 opintopisteen kyberturvallisuuskoulutus jakautuu kahdelle vuodelle. Joka kuukausi ei ole mahdollista suorittaa viittä opintopistettä.

Hirvonen jatkaa kuitenkin opiskelua.

– En saa mitään tukea nyt. Henkilökohtainen kokemukseni on, että työkkäri on pahin este työllistymiselle, Hirvonen summaa.

Paljon valituksia

Valitukset työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaan ovat lisääntyneet toukokuusta lähtien huomattavasti.

– Tämä on suoraa seurausta siitä, että työttömyys on lähtenyt kasvuun; enemmän päätöksiä, enemmän valituksia, lautakunnan toimistopäällikkö Olli Häkkinen selittää.

Sudenkuopat uhkaavat varsinkin työttömyyden alkutaipaleella.

– Työttömyyden alussa voi olla tietämättämyyttä, joka saattaa joskus johtaa sanktioihin. Aika hyvin toimistot kuitenkin informoivat uusia hakijoita, toteaa Olli Häkkinen.

Ei-toivottuja yksittäistapauksia

Olli Häkkinen muistaa tapauksia, joissa työtön on osallistunut esimerkiksi talkootyöhön ja on syntynyt erimielisyyttä siitä, voiko kyseistä työtä tehdä työttömyysturvalla. Myös työttömyyden aikainen opiskelu aiheuttaa toisinaan ongelmia etuuksissa.

– On semmoisia tilanteita, joissa aktiivisesti opiskelemaan ryhtynyt henkilö huomaa, että hän ei ole oikeutettu sen enempää työttömyysetuuteen kuin opintotukeenkaan. On niitä pyritty toki sieltä lainsäädännöstä karsimaan, mutta on varmaan vieläkin sellaisia yksittäisiä tilanteita, joissa opiskelija putoaa näiden kahden tukimuodon väliin.

Muutoksenhakulautakunnassa tiedetään, että laissa on ongelma. Häkkinen toivoo, että ministeriöt lainsäädännössään ottaisivat huomioon nämä puutteet.

– Varmaan lainsäädännölliset muutokset tässä olisivat ensisijainen lääke. Koetettaisiin hakea pois ne väliinputoamistilanteet.

Tänä vuonna lautakunnassa käsiteltäneen reilut kymmenentuhatta asiaa. Häkkisen mukaan etuuksien väliin pudonneiden valituksia on koko määrästä ehkä parikymmentä.

Olli Häkkistä Yle Keski-Suomelle haastatteli Päivi Kupla ja Päivi Hirvosta Marika Paaso.