1. yle.fi
  2. Uutiset

Laukkumies anasti viinapulloja suoraan baaritiskiltä Jyväskylässä - asiakkaat puuttuivat peliin

Ravintolan alkoholipullot houkuttelivat miestä Jyväskylässä eilen illalla. Mies kahmi pulloja laukkuunsa suoraan baaritiskiltä. Tiskillä istuneet asiakkaat kehottivat häntä palauttamaan pullot, mutta joutuivat miehen kanssa käsirysyyn.

alkoholit
Kuvassa oranssi drinkki baaritiskillä
Kalle Niskala / Yle

Jyväskylän poliisin mukaan 28-vuotias mies oli anastanut ravintolan tiskiltä alkoholipulloja ja laittanut ne mukanaan olleeseen laukkuun.

Tiskillä istuneet kaksi miesasiakasta olivat kehottaneet miestä palauttamaan pullot paikalleen, mutta laukkumies oli tehnyt lähtöä.

Miehet olivat ottaneet anastajaa käsistä ja ilmoittaneet ottavansa hänet kiinni yleisen kiinniotto-oikeuden perusteella. Tämän seurauksena mies oli pukannut päällään toista kiinniottajaa päähän. Kiinniottaja sai päähänsä vertavuotavan haavan.

Vartijan avulla laukkumies saatiin lopulta rauhoitettua. Tässä vaiheessa miehen vyön alta olivat tipahtaneet sakset.

Poliisin selvittelyissä ilmeni, että sama mies oli käynyt anastusreissulla samassa ravintolassa jo aiemmin päivällä.

Mies saa syytteen varkaudesta, pahoinpitelystä ja toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapidosta.

Lue seuraavaksi