Taiteilijan erikoinen tempaus hämmentää – "valvontakamerat" luvalliseen graffitiseinään

Turun kaupungista vahvistetaan, että Kupittaanpuiston luvalliseen graffitiseinään liitetyt valvontakamerat eivät ole aitoja, eivätkä ne liity virallisesti vartiointiliikkeeseen.

kulttuuri
ISS-vartiointiliikkeen logo ja toimimaton turvakamera taidekolmion seinässä.
Kupittaanpuiston taidekolmion seinät näyttivät 16.10. tältä. Turvakamera ei kuitenkaan ole aito, eikä logo ole vartiointiliikkeen asentama.Joona Haarala / Yle

Turun Kupittaanpuiston luvallinen graffitiseinä eli taidekolmio on saanut erikoisen ilmeen: seinän sivut on maalattu kokonaan yksiväriseksi, ja yhden seinän keskelle on kiinnitetty ISS-vartiointiliikkeen logo. Lisäksi seinän ylänurkkiin on asennettu valvontakamerat.

Turun kaupungin nuorisopalveluissa toiminnanjohtajana työskentelevä Tatu Moisio kertoo, että kyseessä on taidetempaus, jolla ei ole virallisesti mitään tekemistä ISS:n kanssa. Valvontakameratkaan eivät ole aitoja. Tempaus on herättänyt huomiota ja ihmetystä muun muassa Facebookissa.

– Olin yhteydessä ISS:n palvelupäällikköön. He eivät ole saaneet mitään toimeksiantoa tällaisesta. He olivat kyllä erittäin yhteistyökykyisiä, vaikka hieman hämmentyneitä. Paikan päällä on myös käynyt yksi henkilö, joka on huomannut, että kameroiden johdot eivät johda mihinkään, Moisio kertoo.

"Oivaltava veto"

Moisio itse sanoo yllättyneensä taidetempauksesta positiivisesti.

– Taideinstallaatioksi minä sen olen nimennyt. Sehän tavallaan kyseenalaistaa julkisen tilan hallintasuhteet. Taiteilijalta se on oivaltava veto, joka herättää varmasti paljon keskustelua. Sehän onkin yksi katutaiteen ydintehtävistä, Moisio sanoo.

Turussa taidekolmiot siirretään talvivarastoon lokakuun lopussa. Moisio toivookin kaikilta kuntalaisilta palautetta taidekolmioista ja ehdotuksia ensi kesän mahdollisista sijoituspaikoista. Palautetta voi antaa Turun kaupungille täällä (siirryt toiseen palveluun).