Virkamiesten tulkinnat oluen mainoskielloista yllättivät kansanedustajatkin: Ei tämän näin pitänyt mennä

Kansanedustajat puoluekentän eri puolilta ihmettelevät virkamiesten tulkintoja heidän säätämästään alkoholilaista. Aino-Kaisa Pekonen (vas.) ei osannut arvata, millaisia johtopäätöksiä laista käytännössä tehtäisiin. – Lakiesitystä lukiessani en nähnyt siinä tällaista tulkinnanvaraisuutta. Timo Heinonen (kok.) haluaa avata alkoholilain uudelleen, jos nykytulkinnat pysyvät.

politiikka
viski
pixabay

Uusi alkoholilaki ulottaa alkoholin mainoskiellon myös mietoihin juomiin ensi vuoden alusta. Mainontakielto koskee myös sosiaalista mediaa. Kohu on noussut, kun virkamiehet ovat ääneen pohdiskelleet, mikä kaikki on alkoholin mainontaa.

Lakia ja sen tulkintaohjeita valmistelleet virkamiehet ovat kertoneet julkisuudessa, että mainoskielto tarkoittaisi muun muassa tuotemerkkien poistamista oluen jakeluautoista ja olutta vetävistä hevosvankkureista.

– Jos julkisuuteen nousseet esimerkit pitävät paikkansa, laki pitää avata ja katsoa uudestaan, Timo Heinonen sanoi Radio Hämeen ohjelmassa Politiikan puhemylly.

– Yhtään alkoholiongelmaista ei pelasta se, että jakelufirmat laitetaan maalaamaan autojen kyljistä pois olutmerkin nimi.

Politiikan puhemyllyn keskustelijat kiittävät sosiaalista mediaa politiikan läpinäkyvyyden lisäämisestä, vaikka heidän mielestään siellä on tehty myös hätäisiä johtopäätöksiä uudesta alkoholilaista.

Alkoholilain noudattamista valvova virasto Valvira julkistaa täsmälliset ohjeensa mainoskielloista marraskuussa.

”Viski” kelpasi rekisteriviranomaiselle

Uusi laki muuttaa myös sosiaalista mediaa. Yritykset joutuvat rajoittamaan ihmisten mahdollisuutta jakaa sivustojensa sisältöä eteenpäin. Uutta olisi sekin, että ravintola tai panimo joutuisi poistamaan sivuiltaan esimerkiksi kaikki käyttäjien kirjoittamat kehut olutvalikoimasta.

Yksityisten ihmisten omia sometilejä rajoitukset eivät koske. Jokainen saa kirjoittaa omilla sivuillaan vaikka viskimerkeistä, jos haluaa.

Viskiä käsitelleistä blogeista nousi äsken kohu, kun Valviraa valvonnassa avustavan aluehallintoviraston (avin) virkamies puuttui Olut & Viski Expo –tapahtuman nimeen. Virkamiehen mielestä nimi mainosti väkevää alkoholijuomaa ja oli siksi nykyisenkin alkoholilain vastainen.

Myös blogistit poistivat tapahtuman silloisen logon sivuiltaan, kuten myös viski-sanan kyseisten kirjoitustensa otsikoista. Ohjeet poistoon heille antoi tapahtuman järjestäjä keskusteltuaan avin virkamiehen kanssa. Virkamies ei omasta mielestään puuttunut muuhun kuin tapahtuman nimeen.

Ennen avin tyrmäystä aputoiminimi oli läpäissyt jo yhden laillisuustarkistuksen, sillä Patentti- ja rekisterihallitus oli keväällä hyväksynyt sen aputoiminimeksi yritykselle, joka tapahtuman järjestää.

”Toivottavasti väärät tulkinnat oikenevat”

Tarja Filatovin (sd.) kokemusten mukaan virkamiehet tulkitsevat usein lakia eri tavalla kuin lain säätäneet kansanedustajat ovat tarkoittaneet. Hän on seurannut erityisesti työvoimapoliittisten lakien virkamiestulkintaa.

– Ei ole yksi eikä kaksi, vaan kymmeniä tai satoja kertoja, kun yksittäinen virkamies tulkitsee jotain lakia sillä tavalla, ettei lainsäätäjä ole ikinä tarkoittanut sitä.

Eikö tämä ole ongelma?

– On, mutta kun tämä maailma on ihmisten tekemä emmekä me elä totalitaarisessa yhteiskunnassa, jossa kaikki säädellään, sinne väliin tulee aina tulkintaa.

Filatovin mukaan väärät tulkinnat oikenevat ajan mittaan. Niin hän haluaa uskoa alkoholilainkin tapauksessa käyvän.