Munataksin suosio löi yrittäjän ällikällä: "Kanalasta alkavat munat loppumaan"

Harva olisi uskonut, että ulkokanalassa munituista kananmunista voisi tulla hittituote, mutta somerolainen Vaahteramäen tila päätti kokeilla. Ja se kannatti. Munat viedään käsistä, kun munataksi kurvaa paikalle.

ilmiöt
Mies laskee kananmunakennon kameran eteen.

Somerolainen kananmunantuottaja Mikko Välttilä aloitti kananmunien suoramyynnin henkilöauton takakontista heinäkuussa. Kuukausi myöhemmin oli aika siirtyä kuorma-autoon, kun munabisnes räjähti käsiin.

Nyt Vaahteramäen tilalla on kanta-asiakkaita jo 3 500, ja munat viedään kirjaimellisesti käsistä.

– Suosio yllätti täydellisesti. Minä ajattelin, että saadaan pikkaisen suosiota meidän ulkokananmunille, mutta nyt tämä on vaan tätä, että ajetaan munaa maailmalle, sanoo somerolaista Vaahteramäen tilaa pyörittävä Mikko Välttilä.

Suosio kasvaa edelleen

Aluksi asiakkaita oli muutamia kymmeniä. Nyt kolme kuukautta myöhemmin munia menee noin 20 000 viikossa. Suuri suosio on aiheuttanut myös huolia.

Nyt tämä on vaan tätä, että ajetaan munaa maailmalle.

Mikko Välttilä

– Tuntuu, että tämä kasvaa koko ajan ja omasta kanalasta alkavat munat loppumaan, Mikko Välttilä harmittelee.

Entisellä sikatilalllisella on kuitenkin jo katse suunnattuna eteenpäin.

– Harkinnassa on toisen kanalan rakentaminen ja kanojen määrän lisääminen. Toisaalta tähän voisi tulla mukaan toinenkin kanalayrittäjä ja voitaisiin näin tyydyttää munan tarve Suomessa, sanoo Mikko Välttilä.

Ostaminen on myös kannanotto

Vaahteramäen tilan kanat elävät ulkokanalassa eli ne saavat vapaasti liikkua ulkosalla silloin kuin haluavat. Ulkokanala on Suomessa vielä harvinainen, niitä on vain kolme. Monille asiakkaille kanojen vapaa liikkuminen on tärkeää.

Minun mielestä on kivaa, että kanat saa ulkoilla vapaasti ja syödä matoja ja ruohoa.

Pauliina Mäki

– Minulla oli lapsena kanoja kotona, ja minun mielestä on kivaa, että kana saa ulkoilla vapaasti ja syödä matoja ja ruohoa, sanoo Pauliina Mäki, yksi asiakkaista.

– Ulkokanalan kananmunien ostaminen on myös kannanotto siihen, että haluaa tukea sellaista missä otetaan huomioon eläinten elinolosuhteet, säestää Runa Kraemer.

Vaahteramäen tilan kuulumisia voi seurata Facebookissa. Sen kautta tapahtuu myös munien tilaukset. Munataksi toimittaa munat sovittuun paikkaan ennakkotilausten perusteella.

– Tämä tapa millä munat toimitetaan asiakkaille on jotain mitä on kaivattu, sillä eivät kaikki voi ostaa suoraan tiloilta. Tässä tila tulee asiakkaan luokse, sanoo Mikko Välttilä.