1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Ruplan heikentyminen ja pakotteet voivat lohkaista ison siivun Suomen viennistä

Venäjän talouden alamäki saattaa heijastua Suomen vientinäkymiin yllättävän rajusti.

Ruplan heikkeneminen ja talouspakotteet leikkaavat tuntuvasti Venäjän tuontia. Tämä puolestaan voi nirhaista Suomen Venäjän viennistä tänä vuonna jopa yli kymmenen prosenttia eli noin miljardi euroa. Näin arvioi Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen asiantuntija Vesa Korhonen.

Korhosen riskiarvio perustuu siihen, että pääoma lähtee aaltona Venäjältä ja rupla heikkenee huomattavasti. Silloin Venäjän kokonaistuonti supistuu ja sen mukana Suomen vienti.

– Jos oletettaisiin, että Suomen vienti Venäjälle laskee saman verran kuin se laski vuoden alkupuoliskolla, niin viennin arvo olisi tänä vuonna noin miljardi euroa pienempi kuin viime vuonna, Korhonen arvioi.