Hongkongin mielenosoittajat valtasivat kadut takaisin

Lähes 30 ihmistä on pidätetty. Heidän joukossaan oli palkittu valokuvaaja.

Ulkomaat
Mielenosoittajia.
Mielenosoittajia Kowloonin kaupunginosassa Hongkongissa.Alex Hofford / EPA

Demokratiaa vaativat mielenosoittajat ovat palanneet kaduille Hongkongin Mong Kokin alueella. Poliisi tyhjensi alueen muutamia tunteja aikaisemmin. Poliisit käyttivät jälleen muun muassa pippurisumutetta ihmisiä vastaan.

Paikalla arvioidaan olevan noin 9 000 mielenosoittajaa. Aiemmin poliisi kertoi pidättäneensä 26 mielenosoittajaa. Heitä on syytetty muun muassa hyökkäyksestä perjantain kahakoissa. Viranomaisten mukaan tuolloin loukkaantui 15 poliisia. Pidätettynä on ollut myös Getty Images -kuvatoimistolle kuvaava valokuvaaja Paula Bronstein. Hänet vapautettiin takuita vastaan.

Mielenilmauksissa mukana oleva Occupy Central -liike on julkaissut lausunnon, jossa se kuvaa katujen tyhjentämisen huonontaneen poliisin ja kansalaisten välejä.

Neuvottelut ensi viikolla?

Mielenosoittajia ja poliiseja on koolla myös Admiraltyn alueella Hongkongin saaressa. Siellä ei tiettävästi ole ollut väkivaltaisuuksia.

Perjantaina erään mielenilmauksiin osallistuvan opiskelijaryhmän johtaja kertoi, että ryhmä ja Hongkongin aluehallinto olisivat sopineet tapaavansa ensi tiistaina. Neuvotteluista on sovittu aiemminkin, mutta tuolloin viranomaiset peruivat ne. Heidän mukaansa rakentava keskustelu ei ollut mahdollista, koska samaan aikaan kadunvaltaukset jatkuivat.

Mielenosoittajat vaativat Hongkongiin vapaita aluejohtajavaaleja. Johtaja valitaan kolmen vuoden kuluttua. Kiina on päättänyt, että ehdokkaaksi pääsevät vain sen hyväksymät kandidaatit. Vuonna 1997 Britannialta Kiinan hallintaan siirtyneellä Hongkongilla on itsehallinto.

Lähteet: AFP, AP, Reuters