Suuretsinnät jatkuvat Himalajalla – kymmeniä yhä kadoksissa lumivyöryjen jäljiltä

Ainakin 30 ihmistä kuoli ja 175 loukkaantui, kun äkillisesti muuttunut sää aiheutti tiistaina lumivyöryjä suositun vaellusreitin alueella.

Ulkomaat
Pelastustyöntekijät kantavat loukkaantuneita.
Nepalin armeijan sotilaat auttoivat lumivyöryssä loukkaantuneita retkeilijöitä 17. lokakuuta.Epa / Nepalin armeija

Himalajalla Nepalissa jatketaan kymmenien lumivyöryissä kadonneiden retkeilijöiden etsintöjä. Ainakin 30 ihmistä kuoli ja 175 loukkaantui, kun suositun Annapurnan vaellusreitin ympäristössä sattui tiistaina useita lumivyöryjä.

Kateissa on yli 40 ihmistä, mutta joidenkin arvioiden mukaan luku on huomattavasti suurempi. Sotilaat haravoivat vuorta eri suunnista ja 12 helikopteria pudottaa etsijöitä vaikeapääsyisiin kohtiin vuorella.

Etsintäopeaatiota johtavan armeijan edustajan Niranjan Shresthan mukaan kyseessä on perusteellisin etsintäoperaatio, joka heillä on tähän asti ollut. Sotilaat myös kaivavat lunta varmistaakseen, ettei uhreja jää huomaamatta, hän sanoo.

Kadonneiden tarkkaa määrää ei tiedetä. Armeijan mukaan heitä on yli 40, mutta sisäministeriön mukaan yli 70, yli 35 turistia ja 30 nepalilaista. Ulkomaalaisten joukossa on kanadalaisia, intialaisia, israelilaisia ja puolalaisia turisteja.

Ainakin 45 nepalilaisperhettä on ottanut yhteyttä viranomaisiin saadakseen apua kantajina ja oppaina toimineiden kadonneiden miesten etsimiseksi. Ongelmana on, että kuka tahansa nepalilainen voi ryhtyä kantajaksi, koska lupaa ei tarvita, sanoo Nepalin vaellustoimistojen liiton edustaja Keshav Pandey.

Annapurnan reitin korkein paikka on 5 416 metrin korkeudessa, mutta reitti ei vaadi vuorikiipeilykokemusta. Äkillinen muutos säässä yllätti monet reitillä kulkeneet.

- Yhtäkkiä alkoi sataa ja suojauduin kahden kiven väliin. Seuraavana aamuna en kyennyt kävelemään, koska jalkani olivat juuttuneet lumeen, kertoo perjantaiaamuna pelastettu Munchang Lama, joka oli kahden israelilaisnaisen oppaana.

Nepalin hallitus on myöntänyt, ettei se onnistunut varoittamaan Intiassa riehuneen syklonin tuovan huonoa säätä myös Nepaliin. Hallitus on luvannut perustaa varoitusjärjestelmän.

Ainakin 41 ihmistä kuoli, kun sykloni Hudhud riepotteli Intian itärannikolla sijaitsevia Andhra Pradeshin ja Odishan osavaltioita. Noin 150 000 ihmistä joutui jättämään kotinsa. Hirmumyrsky tuhosi tuhansittain mudasta ja olijista rakennettuja taloja ja teki tuhoja viljelmille. Nepalissakin myrsky aiheutti äkillisiä rankkoja lumimyräköitä.

Lähteet: Reuters, AP