Matti Virtanen: Ebola Kalkutassa?

Kirjoittaja huolestui verenvuotokuumeen leviämisestä ja yritti selvittää, tarvitaanko viruksen vastaiseen sotaan vielä enemmän rahaa.

Matti Virtanen
Matti Virtanen

Onkohan tätä nyt mietitty loppuun asti?

Siis että Suomi antaa (siirryt toiseen palveluun) kymmenen miljoonaa euroa Ebolan vastaiseen työhön. Onko se paljon vai vähän?

Kerrataanpa. Ebola-epidemia käynnistyi Länsi-Afrikan Guineassa viime joulukuussa, kun kaksivuotias poika ja hieman myöhemmin hänen kolmevuotias siskonsa ja äitinsä kuolivat verenvuototautiin.

Virus ehti tarttua hoitajiin, ja pikku hiljaa heidän kauttaan kymmeniin muihin ihmisiin. Meni kuitenkin kolme kuukautta ennen kuin tieto epidemiasta levisi maailmalle. Sitä ei kuitenkaan vielä keväällä pidetty suurena uutisena, koska Ebolaa on parin viime vuosikymmenen aikana havaittu muutaman vuoden välein. Epidemiat on kuitenkin aina saatu pysäytettyä.

Toukokuussa maailman terveysjärjestö WHO havahtui ja alkoi selvittää tartuntaketjuja. Eikä kestänyt kauaa, kun ensimmäisenä sairastuneen perheen tarina oli selvillä. Tartunnan lähteeksi todettiin hedelmälepakko, jonka lihaa perheen äiti oli lapsilleen syöttänyt.

Vuoden alkupuoliskolla tartuntojen määrä kasvoi hitaasti; viranomaiset odottelivat, että epidemia laantuisi kuten ennenkin. Virus pääsi kuitenkin leviämään Guinean lisäksi myös Liberian ja Sierra Leonen asutuskeskuksiin.

Joskus kesäkuussa tauti sai käänteen, jota ei ole ennen tapahtunut: se alkoi levitä eksponentiaalisesti.

Elokuussa tartunnan saaneita oli noin tuhat, syyskuussa 2 000, lokakuussa jo 9 000. Vasta tässä vaiheessa maailman huomio todella heräsi (siirryt toiseen palveluun), tosin lähinnä siksi että ensimmäiset Ebola-tapaukset havaittiin USA:ssa ja Espanjassa.

Haluammeko pelastaa todellisessa vaarassa olevia lähimmäisiämme tänä ja ensi vuonna vai teoreettisesti vaarassa olevia ihmisiä 50–100 vuoden päästä?

Matti Virtanen

Toistaiseksi Ebolan tiedetään tappaneen noin 5 000 ihmistä. Pahin on edessä, koska 50–90 prosenttia viruksen saaneista kuolee.

Marraskuussa tartunnan saaneita voi olla 50 000 ja joulukuussa 100 000. Jos tartuntojen määrä kaksinkertaistuu kuukaudessa, niin huhtikuussa Ebolan uhreja voi olla 1,6 miljoonaa ja kesällä se voi syrjäyttää sepelvaltimotaudin maailman pahimpana tappajana.

Jos tästäkään ei jaksa huolestua, niin lainataanpa Liberian terveysministeriön tuoretta toivelistaa (siirryt toiseen palveluun), josta Washinton Post kertoi keskiviikkona.

Liberiassa on listan mukaan 4 901 ruumissäkkiä, kun tarve seuraavien puolen vuoden aikana olisi 84 841. (Älkää kysykö, miten ne tietävät tarpeen yhden kappaleen tarkkuudella.)

Desinfiointiin tarvittavaa kloorijauhetta maassa on 121 tonnia, kun tarve olisi noin kaksinkertainen. Muoviämpäreitä on 5 587, tarvetta olisi 146 000:lle. Eristyshaalareita tarvittaisiin yli miljoona kappaletta lisää.

Ehkä järkyttävin luku on tarvittavien patjojen määrä: niitä on Liberian sairaaloissa nyt pari tuhatta, ja tarve olisi 5 228. Tämä tarkoittaa, että samalla patjalla voi kuolla melkein 20 potilasta ennen kuin se poistetaan poltettavaksi ruumiiden mukana.

Ja nämä numerot ovat vain Liberiasta. Guineassa ja Sierra Leonessa tarve lienee samaa suuruusluokkaa.

*Mitään käännettä ei lähikuukausina *ole odotettavissa, koska Ebola-lääkkeiden ja -rokotusten kehitystyö laahaa noin puoli vuotta epidemian jäljessä.

Matkustusrajoituksista ja lentokenttätarkastuksista huolimatta lienee vain ajan kysymys, kunnes virus leviää Aasiaan. Onnea vaan iltapäivälehtien toimitussihteereille, kun heidän on pakko panna lööppiin sanat "EBOLA KALKUTASSA".

Tässä on nyt monta viikkoa toisteltu, ettei vastuullisten tiedotusvälineiden pitäisi lietsoa paniikkia, koska länsimaihin saapuvat Ebola-potilaat pystytään eristämään tehokkaasti.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa on varauduttu noin 1 700 potilaan hoitamiseen lähikuukausina. Jos tartunta kuitenkin jatkaa leviämistään hoitohenkilökuntaan samaa vauhtia kuin tähän asti – yksi potilas tartuttaa kaksi muuta ihmistä –, niin eipä kannattaisi rallatella kovin huolettomasti.

*Suomessa ei tietenkään juuri nyt *ole mitään vaaraa sairastua Ebolaan. Mutta jouluun mennessä tilanne voi olla toinen. Kuka osaa sanoa, ovatko Liberian terveysministeriön, USA:n viranomaisten (siirryt toiseen palveluun), WHO:n (siirryt toiseen palveluun) tai Euroopan tautikeskuksen (siirryt toiseen palveluun) arviot varovaisia vai ylimitoitettuja?

WHO:n mukaan Ebolan pysäyttämiseen tarvitaan lähikuukausina noin miljardi Yhdysvaltain dollaria (siirryt toiseen palveluun). Summa on niin ympäripyöreä (yhdeksän nollaa), että se on ilmeisesti vetäisty hatusta jossain komiteassa. Ja todennäköisesti summa on alakanttiin: Maailmanpankki arvioi (siirryt toiseen palveluun), että kustannukset voivat nousta ensi vuoden loppuun mennessä 32 miljardiin dollariin.

Ympäristöongelmien torjunnassa puhutaan usein varovaisuusperiaatteesta. Se tarkoittaa, että potentiaalisen riskin vähentämiseksi turvallisuusmarginaalit on kiristettävä moninkertaiseksi siitä, mikä on tieteellisesti todistettu riskiraja. Varovaisuusperiaate edellyttää myös, että rahaa ei saa säästää tänään, koska huomenna kulut voivat olla monin verroin suurempia.

Onko Suomen tarjoama kymmenen miljoonaa euroa sitten vähän vai paljon? Tämäkin summa on epämääräisen pyöreä, yksi sadasosa miljardista. Ilmeisesti kukaan tiedä tarkkaan, mitä meiltä oikein odotetaan.

Summat eivät takuulla jää tähän, koska valtava työ on edessä senkin jälkeen kun epidemia on saatu pysähtymään. Kansainvälisen yhteisön on nimittäin otettava entistä suurempi vastuu rokotteiden ja lääkkeiden kehittämisestä.

*Voittoa tavoittelevat lääkeyhtiöt *ovat toistaiseksi vain näperrelleet asian kanssa, koska ne eivät voi odottaa tutkimussijoituksilleen katetta Liberian kaltaisista köyhistä maista.

Lääkekapitalisteja on helppo syyttää, mutta siitä tuskin on apua. Firmojen tehtävä ei ole pelastaa maailmaa kaikilta pandemioilta vaan luoda omistajilleen lisäarvoa myymällä tuotteita, joille on kysyntää ja joista saa hyvät katteet.

WHO:n mukaan Ebolan pysäyttämiseen tarvitaan lähikuukausina miljardi dollaria. Summa on niin ympäripyöreä, että se on ilmeisesti vetäisty hatusta jossain komiteassa.

Matti Virtanen

Sen puuttuvan kysynnän luominen onkin meidän kaikkien tehtävä. Rikkaiden maiden on autettava köyhiä ensin Ebolan ja muiden pandemioiden pysäyttämiseksi, mutta vielä tärkeämpää on tilata niitä rokotteita ja lääkkeitä, varmuuden vuoksi.

Meidän on oltava osa sitä kysyntää, joka mahdollistaa lääketieteen perustutkimuksen soveltamisen käytäntöön. Sotaan kannattaa valmistautua rauhan aikana ja viruksiin silloin, kun ne ovat hallinnassa.

Suomen kymmenen miljoonaa euroa ovat ehkä riittävä panos meneillään olevaan etulinjan taisteluun:niillä saadaan esimerkiksi Liberiaan riittävästi kloorijauhetta, ruumissäkkejä ja patjoja. Lääkkeiden ja rokotteiden kehittämiseen voisi kuitenkin osoittaa vaikkapa toisen mokoman lisää, joka vuosi.

*Virus ei nimittäin katoa *Länsi-Afrikan luonnosta minnekään. Ja aina löytyy joku epidemiologiaan perehtymätön köyhä isä tai äiti, joka syöttää lapselleen paremman puutteessa sen hedelmälepakon lihaa.

No niin. Vastuullinen kolumnisti on tietysti velvollinen ehdottamaan, mistä rahat otetaan. Ensin omasta taskusta: panin satasen Unicefille (siirryt toiseen palveluun) Ebolan vastaiseen työhön; toinen vaihtoehto olisi Suomen punainen risti (siirryt toiseen palveluun).

Isot summat on kuitenkin kaivettava valtion kassasta. Löytyisikö ehkä sellainen politiikan alue, johon uhratuista varoista voisi tinkiä kymmenen miljoonaa, koska siitä ei lyhyellä aikavälillä ole yhtä paljon hyötyä kuin Ebola-tutkimuksesta?

Euroopan unioni on luvannut käyttää viidesosan kaikista menoistaan (siirryt toiseen palveluun) vuosina 2014–2020 ”ilmastotoimiin”. Se tekee yhteensä 192 miljardia. Jos Suomen maksuosuus pysyy viime vuoden tasolla, niin se tarkoittaa meiltä kolmen miljardin euron sijoitusta, 500 miljoonaa vuodessa. Tämän verran siis menee hankkeisiin, joista voi olla hyötyä joskus vuosisadan loppupuolella.

Rahaa siis on, ja kysymys kuuluu: haluammeko pelastaa todellisessa vaarassa olevia lähimmäisiämme tänä ja ensi vuonna, vai teoreettisesti vaarassa olevia ihmisiä 50–100 vuoden päästä?

Matti Virtanen
Kirjoittaja on A-studion toimittaja