Maataloustukien siirtyminen katastrofi lappilaistiloille

MTK Lapin puheenjohtajan Juhani Lampelan mukaan ensi vuoden tukimaksujen siirtäminen vuoden 2016 puolelle merkitsisi lappilaisille maatalousyrittäjille maksuvalmiuden romahtamista.

maataloustuki
Lehmiä navetassa
YLE

Maatalousviraston (Mavi) ilmoitus viljelijätukien maksatuksen lykkäämisestä on otettu lappilaistiloilla vastaan järkyttyneenä.

– Tiloille tulee kassakriisi, pahimmassa tapauksessa tämä saattaa ajaa tiloja konkurssiin. Meillä Lapissa on nuori tilakanta ja velat ovat isoja, joten maksuvaikeudet ovat vääjäämättömiä, sanoo MTK Lapin puheenjohtaja Juhani Lampela.

Lampela muistuttaa, että Lapissa tuen osuus tilojen tulosta on suurempi kuin etelässä. Vaikutuskin on siten laajempi.

– Ei tämä kosketa ainoastaan maatalousyrittäjiä. Tulojen lykkääntyminen huolestuttaa myös kuntia ja tietysti investointeihin lainaa myöntäneitä pankkeja.

Painetta päättäjiin

Maatalousvirasto on perustellut tukimaksujen lykkäystä EU:n maatalouspolitiikan uudistuksella ja sillä, että maatilavalvontoja tekevien ely-keskusten resurssit pienenevät. Mavin arvion mukaan ely-keskuksissa valvontoihin kuluu enemmän aikaa kuin nykyisin, eikä tukia voida maksaa ennen kuin EU-säädösten mukaiset valvonnat on tehty.

Lampelan mielestä Mavi on hoitanut asian huonosti ja myös peruste on kestämätön.

– Me käytämme kaikki kanavat hyväksi. Päättäjiä, eduskuntaa on asiassa informoitu. Onko tosiaan niin, että yksi valtionhallinnon virasto voi ilmoitusluontoisesti tehdä tällaisia päätöksiä? En usko, että tämä tulee menemään läpi.

Kaikkiaan maataloustukien maksatuksen siirtyminen vuoden 2016 puolelle koskee 500 miljoonan euron tukipottia. MTK:ssa on laskettu, että se on kaksi kolmasosaa ensi vuoden maataloustulosta.