Ruotsin merietsinnät jatkuvat täydellä teholla – päätöksiä jatkosta tiistain aikana

Puolustusvoimat on edelleen vaitonainen perjantaina alkaneiden etsintöjen kulusta, mutta lisää tietoa odotetaan iltapäivällä.

Ulkomaat
Etsinnät jatkuivat Tuholman saaristossa maanantaina.
Etsinnät jatkuivat Tuholman saaristossa maanantaina.Anders Wiklund / EPA

Ruotsin puolustusvoimat jatkaa edelleen täydellä teholla merietsintöjä Tukholman eteläisessä saaristossa. Myöhemmin tiistaina päätetään operaation jatkosta.

Ruotsalaisten tiedotusvälineiden mukaan etsinnät ovat tiistaina siirtyneet ulommas merelle. Etsintäalueella on kielletty siviililentoliikenne alle 1 300 metrin korkeudessa ainakin torstaihin asti. Puolustusvoimat perustelee tätä turvallisuussyillä, koska alueella liikkuu helikoptereita. Dagens Nyheter -lehden mukaan myös siviilialuksia kehotetaan pysyttelemään merellä tuhannen metrin etäisyydellä etsijöistä.

Puolustusvoimien pääesikunnan tiedottaja Mikael Abramsson kertoo Dagens Nyheterille, että operaation tavoite on edelleen selvittää, onko alueella vedenalaista toimintaa, mutta yksityiskohtia hän ei paljasta. Puolustusvoimien tiedottaja Johan Lundgren ei hänkään kerro, onko etsinnöissä saavutettu yön aikana tuloksia, tietotoimisto TT kertoo Ruotsin television mukaan.

Puolustusvoimien komentaja Sverker Göransson tiedottaa etsinnöistä puolustusvaliokunnalle alkuiltapäivällä ja vastaa sen jälkeen tiedotusvälineiden kysymyksiin. Abramsson toteaa, että kyse on tiedusteluoperaatiosta, joka jatkuu niin kauan kuin tarvitaan.

Lehtori Tomas Ries Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulusta pitää uskottavana, että puolustusvoimat olisi jo löytänyt jotain, TT kertoo. Hän toteaa samalla, että kyse on luonnollisesti spekulaatiosta.

Hänen mielestään mahdollinen selitys Puolustusvoimien vähäpuheisuuteen olisi, että jotain olisi löydetty, mutta Ruotsi etsisi rauhanomaista ratkaisua.