1. yle.fi
  2. Uutiset

Venäjän opiskelu on parissa vuodessa lähes nelinkertaistunut Kajaanin peruskouluissa

Venäjän kieli kiinnostaa kajaanilaisia peruskoululaisia. Tänä syksynä 239 oppilasta aloitti venäjän kielen opinnot, kun viime lukukaudella sitä opiskeli 156 oppilasta.

ilmiöt
Vihkoon kirjoitetaan kyyrillisiä kirjaimia lyijykynällä
Kalle Heikkinen / Yle

Venäjän kieltä opiskelevien nuorten määrä on kasvanut roimasti viime vuosien aikana. Lukukaudella 2012–2013 Kajaanin peruskouluissa sitä opiskeli 66 oppilasta, nyt lukumäärä on lähes nelinkertaistunut.

Esimerkiksi tänä syksynä alakoulun viidesluokkalaisista peräti 59 valitsi A2-kieleksi venäjän. Yläkoulun kahdeksasluokkalaisista B2-kieleksi venäjän otti 40 nuorta.

Syitä nopeaan venäjän kielen suosion kasvuun on lukuisia.

– Venäläinen turismi on ollut nähtävillä jo jonkin aikaa Kajaanissa. Lisäksi lapsille ja heidän huoltajilleen kielitaidon merkitys on lisääntynyt, etenkin venäjän kielen taito. Opettajat ovat varmasti omalta osaltaan lisänneet kielitaidon arvostusta, Lohtajan alakoulun rehtori Päivi Rissanen kertoo.

– Lohtajan koululla on käynyt venäjänkielinen henkilö pitämässä kielisuihkun alaluokkalaisille. Lisäksi neljäsluokkalaisille pidettiin kerhoja, joissa tutustuttiin ranskan, saksan ja venäjän kieleen.

Lohtajan koululla venäjän opiskelun aloitti 15 viitosluokkalaista. Viime lukukaudella koululla aloittiensimmäisen kerran A2-kielen ryhmä, kun silloisista viitosluokkaisista 19 halusi oppia venäjää. Aikaisempina vuosina koululla ei ole järjestetty A2-kieltä, koska halukkaita oppilaita ei ole ollut riittävästi. Viitosluokalla A2-kielen aloittavat opiskelevat sitä yhdeksännelle luokalle saakka.

Koulujen kielten opettajat ovat olleet aktiivisia ja innostaneet oppilaita venäjän kielen suhteen.

Anne Pitkäjärvi

Kajaanin Venäjä-seuran sihteeri Anne Pitkäjärvi uskoo pitkälti samojen syiden olevan venäjän kielen innostuksen takana kuin Rissanenkin.

– Koulujen kielten opettajat ovat olleet aktiivisia ja innostaneet oppilaita venäjän kielen suhteen. Olen jutellut joidenkin kajaanilaisten lasten kanssa, ja kyllä venäjänkieliset turistit vaikuttavat asiaan myös. Lisäksi osalla lapsista on venäjänkielinen tausta, esimerkiksi toinen vanhemmista on venäläinen, ja joillakin lapsilla on venäjänkielisiä ystäviä.

Kajaanin Venäjä-seuran jäsenmäärä pysynyt ennallaan

Lasten ja nuorten kasvava kiinnostus venäjän kieltä kohtaan ei ainakaan vielä näy Kajaanin Venäjä-seurassa.

– Jäsenmäärään se ei ole vaikuttanut. Mutta pyrimme tekemään yhteistyötä koulujen kanssa, esimerkiksi olemme pitäneet alakoululaisille leffaillan, Anne Pitkäjärvi mainitsee.

Kajaanissa on meneillään uusi hanke koskien yläkoululaisia venäjän kielen opiskelijoita.

– Kostamuksen koulun numero 1:n kanssa suunnittelemme hanketta. Kostamuksesta tulisi suomen kielen lukijoita Kajaaniin käymään, ja vastavuoroisesti meiltä täältä Kajaanista lähtisi venäjän kielen opiskelijoita sinne. Hanke on nyt rahanhakuvaiheessa, Anne Pitkäjärvi kertoo.

Kajaanin Venäjä-seurassa on tällä hetkellä noin 120 jäsentä. Vuosittain jäsenmäärä on pysynyt melko tasaisena, tänä vuonna seuraan on liittynyt 12 uutta jäsentä. Valtakunnallisen Suomi-Venäjä-seuran jäsenmäärä on laskusuuntainen.

Lue seuraavaksi