1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kirjastot

Lasten mielestä kirjastossa parasta on pelaaminen

Espoon asukaskyselyssä lukeminen jäi kakkossijalle, kolmanneksi tuli oleilu. Jos lapset saisivat päättää, kirjastossa olisi leikkipaikka, lattiatyynyjä eikä siellä kiusattaisi ketään.

Kuva: Antti Eintola / Yle

Espoon lapsille on toteutettu asukaskysely, jossa kartoitettiin näkemyksiä hyvästä kirjastosta.

Lapset kokivat, että kirjasto on kodin ja koulun jälkeen niin sanottu kolmas tila.

Jos lapset saisivat päättää, kirjastossa olisi rentoa, mukavaa ja kodikasta, ja siellä olisi leikkipaikka. Luku- ja juttelupaikkoina olisi pehmeitä sohvia ja lattiatyynyjä, eikä kirjastossa kiusattaisi ketään.

Myös hot dogit ja kangaspuut mainittu

Lasten ykköstoive oli saada pelata kirjastossa. Toisena tuli lukeminen ja kolmantena haluttiin vain olla.

Lapset seuraavat uusien konsoli- ja tietokonepelien ilmestymistä ja haluavat, että ne hankitaan myös kirjastoon.

Myös lautapelien pelaaminen, elokuvien katselu, tanssi, hot dogit ja kangaspuut mainittiin. Yksi halusi kirjaston keskelle jättipuun, johon saisi kiivetä lukemaan.

Kymmenen vastaajan mielestä kirjasto on hyvä sellaisenaan. Kyselyyn vastasi 147 espoolaislasta.