TVO: Olkiluodon ydinvoimaprojektin viivästymisen kustannukset 2,3 miljardia euroa

Teollisuuden Voima päivitti arvionsa sille aiheutuneista kustannuksista ja menetyksistä Olkiluoto 3-projektin viiveeseen liittyvässä kansainvälisessä välimiesmenettelyssä.

talous
Olkiluoto 3 -reaktorin asennustöitä heinäkuussa 2014.
Olkiluoto 3 -reaktorin asennustöitä heinäkuussa 2014.Yle

Teollisuuden Voima (TVO) arvioi Olkiluoto 3 -ydinvoimaprojektin valmistumisen viivästymisen maksavan yli kaksi miljardia euroa. TVO antoi arvionsa osana kansainvälistä välimiesmenettelyä, jossa se vaatii korvauksia laitostoimittaja Arevalta.

TVO:n arvio yhtiön kustannuksista ja menetyksistä on noin 2,3 miljardia euroa vuoden 2018 loppupuolelle asti.

Areva on puolestaan katsonut, että TVO on velvoitettu korvauksiin menetettyjen tulojen takia. TVO:n tuoreessa arviossa laitostoimittaja Arevan lokakuussa 2013 toimittama päivitetty kannekirjelmä katsotaan perusteettomaksi.

Välimiesmenettely alkoi joulukuussa 2008 Arevan aloitteesta. TVO:n arvion mukaan välimiesmenettely voi kestää useita vuosia ja siinä vaaditut määrät voivat vielä päivittyä.

Olkiluoto 3:n oli määrä valmistua alunperin vuonna 2009. Viimeisimmän arvion mukaan laitos tuottaisi sähköä vasta loppuvuodesta 2018.