Laura Hokkanen: Sairaat vitsit eivät ole mikään nykyaikaan liittyvä uusi ilmiö. Ne yleistyivät Suomessa 1970-luvulla.

1970-luvulla sairaat vitsit kertoivat keskitysleireistä ja neekereistä, sanoo filosofian tohtori Laura Hokkanen.

huumori
Filosofian tohtori Laura Hokkanen on yliopettajana kulttuuri-, nuoriso- ja sosiaalialan laitoksella Mikkelin ammattikorkeakoulussa.
Filosofian tohtori Laura Hokkanen

Mitä hauskaa on tekstiviestissä, jossa iso karvainen homo hyökkää kimppuusi, jos et lähetä viestiä riittävän monelle? Tai sähköpostiviestissä, jossa nauretaan sikainfluenssaepidemialle, terroristi-iskuille, Estonia-onnettomuudelle ja kouluammuskelulle? Moraalista, periaatteista, ihmisyyden arvoista tai soveliaisuussäännöistä syitä naurulle on hankala löytää, mutta silti nämä niin kutsutut sairaat vitsit ovat yksi elinvoimainen folkloren muoto.

Lasten maailmaan eivät seksi ja väkivalta kuulu

Huoli lasten ja nuorten katoavasta kansanperinteestä on ollut kestoaihe kaikkialla Euroopassa jo 1950-luvulta lähtien. Yhtä lailla huolta on kannettu lasten ja nuorten epätoivottavasta kansanperinteestä: sairaasta huumorista. Sairaiden vitsien teemoina ovat esimerkiksi sukupuolitaudit, sodat, väkivalta, seksi, sukupuolivähemmistöt tai alkoholi.

Aiheet lukeutuvat ”aikuisten maailmaan”, ja aikuiset määrittelevät ne lasten käsityskyvylle ja ymmärrykselle sopimattomiksi. Todellisuudessa uutisvirroista, tabuaiheista ja arjesta välittyy lasten ja nuorten maailmaan paljon aineksia, joita he käsittelevät ajankohtaisina ja kiinnostavina ilmiöinä erilaisissa leikeissä ja kansanperinteen muodoissa.

Karkea huumori kuuluu lasten ja nuorten kasvuun

Karkean, jopa rasistisen ja moraalittoman huumorin avulla lasten ja nuorten on nähty kokeilevan rajojaan ja rakentavan aikuisista erillä olevaa maailmaa. Huumori on tällöin ikään kuin osa lasten ja nuorten kasvua ja vertaisryhmäkulttuuria. Tällainen elävä perinne ei ole tarkoitettu aikuisten korville, ja aikuisilla on tapana tukahduttaa perinteen ilmenemismuotoja varsin tehokkaasti.

Sairaat vitsit eivät ole mikään nykyaikaan liittyvä uusi ilmiö. Ne yleistyivät Suomessa 1970-luvulla, erityisesti keskitysleiri- ja neekerivitsien muodossa. Alkujaan mustan huumorin katsotaan syntyneen amerikkalaisen nuorison suussa 1950-luvulla.

Tuolloin mustaa huumoria luonnehdittiin nuorison protestiliikkeeksi ja tavaksi käsitellä median herättämää kauhua. Vitsien ei välttämättä edes ollut tarkoitus naurattaa: ne olivat keino pukea sanoiksi järkyttäviä uutisia, joista oli muutoin vaikea keskustella. Sairaissa vitseissä tabuaihe siis alistettiin naurettavaksi, samalla tiedostamatonta pelkoa tuntien.

Aikuiset luovat "lasten kultturia" omista lähtökohdistaan

Kun puhutaan lasten ja nuorten kulttuurin edistämisestä, tarkoitetaan yleensä aikuisten luomaa kulttuuria lapsille: on lasten kirjallisuutta, lasten teatteria ja musiikkia. Yleisimmin nämä ovat aikuisten tekemää ”korkeakulttuuria” lapsi- ja nuorisoyleisölle.

Lasten ja nuorten välittämät vitsit, laulumuunnelmat, hokemat, arvoitukset ja pilkkariimittelyt ovat julmuudessaankin osa lasten ja nuorten aitoa omaa kulttuuria. Ikäryhmät luovat kulttuuria toisilleen ja vaalivat sitä vertaisryhmissään.

Nuorten folklore kertoo inhimillisistä tunteista

Lasten ja nuorten folkloren perinteeksi ja tehtäväksi onkin määritelty eräänlainen arjen terrori. Perinne rikkoo vallitsevaa arkea ja etsii jotakin epätavallista, rutiineista poikkeavaa ja totuttuja valta-asemia rikkovaa. Samalla nuorten folkloren voi katsoa kertovan inhimillisistä tunteista, ilosta ja surusta, vihasta ja halveksunnasta, sanankäytön oivalluksista, pelosta, ahdistuksesta ja yhteisön arvostuksista, jopa kapinoinnista ja vaikuttamispyrkimyksistä. Siis ihmisistä, ihmisyydestä ja elämästä.

Laura Hokkanen

Kirjoittaja on filosofian tohtori, joka toimii yliopettajana kulttuuri-, nuoriso- ja sosiaalialan laitoksella Mikkelin ammattikorkeakoulussa.

Kirjoitus on osa Yle Etelä-Savon Tiedon väärti -kolumnisarjaa