Verkkopelitapahtumat houkuttavat aikuisiakin lanittamaan

Lanit eli verkkopelitapahtumat houkuttavat nykyisin entistä vanhempia osallistujia. Vapaa-aikaa käytetään pelaamiseen tapahtumien sosiaalisuuden vuoksi.

viihde
Kolme henkeä istuu tutkimassa tietokonetta
Jarkko Remahl / Yle

Kajaanissa yli vuosikymmenen ajan järjestetty GetOnline (siirryt toiseen palveluun)-verkkopelitapahtuma kokoaa vuosittain yli 200 nuorta pelaamisen pariin. Tapahtuman keskiverto-osallistujat ovat tyypillisesti 13–21-vuotiaita, mutta nykyään myös vanhemmat pelaajat osallistuvat verkkopelitapahtumiin.

Syyslomaviikolla järjestettävä tapahtuma ei tavoita kaikkia työssäkäyviä, mutta mukana olevat käyttävät osallistumiseen kaiken liikenevän ajan.

– Meidänkin tapahtumassa on odotettavissa, että vanhempi väki tulee paikalle perjantaina kun työt päättyvät. Pelaaminen tavoittaa ihmisiä nuorista vanhoihin, ja koska lanitus on sosiaalinen tapahtuma niin tänne halutaan tulla paikan päälle, kertoo GetOnline-tapahtuman projektipäällikkö Juho Kouvonen.

Entistä vanhempien pelaajien tarpeet tullaan Kouvosen mukaan tulevaisuudessa ottamaan tapahtumissa paremmin huomioon. Syynä on muun muassa se, että vanhempien pelaajien keskuudessa kilpapelaaminen on aiempaa yleisempää.

– Kilpapelaaminen on lyömässä Suomessa läpi ja se tulee näkymään myös entistä enemmän tapahtumissa. Jatkossa tulee olemaan puhtaasti turnauksia, joissa on rahapalkinnot. Meidänkin tapahtumissa pitää ottaa huomioon, että osallistujien joukossa on joukkueita jotka reissaavat ympäri maailmaa.

Kaksi miestä rakentamassa verkkopelitapahtumaa
Jarkko Remahl / Yle

Myös nuorten osallistujien vanhemmat ovat kiinnostuneempia siitä, mitä verkkopelitapahtumissa tehdään. Ennakkoasenteet ovat Kouvosen mukaan usein negatiivisia.

– Kun vanhemmat pääsevät tutustumaan tapahtumaan niin viestitkin ovat positiivisia. Myös se, että tapahtuman taustalla ovat ammattitaitoiset järjestäjät, luo vanhemmille turvallisuuden tunnetta, Kouvonen arvioi.

Iän karttuminen havaittu myös liitossa

Myös verkkopelitapahtumien järjestäjien kattojärjestönä toimiva Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL (siirryt toiseen palveluun) on havainnut niin pelaajien keski-iän karttumisen kuin kilpapelaamisen lisääntymisen Suomessa. Liiton hallitukseen kuuluvan Markus Koskivirran mukaan kehityksen suunta on positiivinen.

– Esimerkiksi 1990-luvun alkupuolella harrastamisen aloittaneet ihmiset eivät ole lopettaneet pelaamista. He käyvät edelleen samoissa tapahtumissa, joissa ovat käyneet nuorempina ja jatkavat harrastamista vieden sitä eteenpäin myös uudelle sukupolvelle. Kyse on jatkumosta, joka näkyy monessa muussakin harrastustoiminnassa.

Koskivirta luonnehtii 1980–90-lukujen vaihteessa alkanutta harrastusta vielä nuoreksi, mutta kokee vanhemman sukupolven esimerkin tuoneen myös nuoret mukaan toimintaan. Kilpailullisuuden Koskivirta kokee yhdistyvän toimintaan vahvasti.

Elektronisen urheilun liitto hakee nimensä mukaan sitä, että suomalaisia pelaajia saataisiin enemmän mukaan myös kansainvälisille kentille.

Markus Koskivirta

– Elektronisen urheilun liitto hakee nimensä mukaan sitä, että suomalaisia pelaajia saataisiin enemmän mukaan myös kansainvälisille kentille.

"Kaikki ovat joskus pelanneet jotain"

Aikuisten pelaajien joukkoon mahtuu harrastajia, joiden innostunut pelaamiseen on herännyt vasta vanhemmalla iällä.

– Heitä löytyy, vaikka ovatkin vielä vähemmistössä. Kaikki ovat kuitenkin joskus pelanneet jotain. Viimeisimmän pelaajabarometrin (siirryt toiseen palveluun) mukaan suomalaisista yli 70 prosenttia pelaa aktiivisesti ja 98 prosenttia on pelannut jotain. Pelaaminen on siis ihmisille ainakin jossain määrin tuttua ja liitossa kannustamme kaikkia tutustumaan pelitapahtumiin, sanoo Markus Koskivirta Suomen elektronisen urheilun liiton hallituksesta.

Koskivirta kertoo verkkopelitapahtumia järjestävien yhdistysten ja järjestöjen joukosta löytyvän niin nuoria kuin aikuisiakin tekijöitä.

– Esimerkiksi GetOnline-tapahtuman tämän vuoden uusi projektipäällikkö on hyvä esimerkki siitä, että vastuu myös vaihtuu uudelle sukupolvelle. On myös tapahtumia, joiden taustalla on edelleen "äijäkaarti", joka pitää perinnettä yllä. Aika moni tapahtumista on kuitenkin alkanut siirtää vastuuta eteenpäin, mikä on hyvä, koska pysähtyneisyys ei tee hyvää tapahtumille.