Ensimmäinen erä kääntyi kyläkoulujen voitoksi Kouvolassa

Lautakunnan puheenjohtajan Päivi Kossilan mukaan päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että lautakunta jätti perusopetuksen kouluverkon marraskuussa kokoontuvan valtuuston päätettäväksi.

Kouvola
Tehtaamäen koulua on ehdotettu lakkautettavaksi elokuusta 2015 alkaen
Tehtaamäen koulua on ehdotettu lakkautettavaksi elokuusta 2015 alkaen.Valtteri Kykkänen / Yle

Vääntö viiden Kouvolan kyläkoulun kohtalosta päättyi kyläkoulujen voitoksi lasten ja nuorten lautakunnassa.

Kouvolassa keskiviikkona kokoontuva lasten- ja nuorten lautakunta päätti, ettei se hyväksy virkamiesten ehdotusta viiden kyläkoulun lakkauttamisesta ensi vuoden elokuussa. Lautakunnan mielestä kouluverkoista tulisi päättää vasta vuonna 2016.

Asiasta jouduttiin äänestämään. Äänestyksessä kyläkouluille päätettiin antaa jatkoaikaa äänin 8-3.

Vähemmistöön jääneen lautakunnan puheenjohtajan Päivi Kossilan (sd.) mukaan lautakunnan päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että se jätti perusopetuksen kouluverkon marraskuussa kokoontuvan valtuuston päätettäväksi. Virkamiesten ehdotuksen puolesta äänesti myös kaksi kokoomuksen edustajaan.

Virkamiesten valmistelemassa ehdotuksessa alakouluista lakkautettaisiin Ratulan, Ummeljoen, Tirvan, Tehtaanmäen sekä Selänpään koulut.