Nepal lopetti lumimyrskyn uhrien etsinnät

Ainakin 43 ihmisen uskotaan kuolleen viime viikon lumimyrskyssä ja -vyöryissä Himalajalla Annapurnan vaellusreitin ympäristössä.

Ulkomaat
Pelastustyöntekijät etsinnöissä
Pelastustyöntekijät etsinnöissä 17. lokakuuta.Nepalese Army / EPA

Himalajalla viime viikolla riehuneen lumimyrskyn uhrien etsinnät on lopetettu, Nepalin turismiministeriö kertoi keskiviikkona uutistoimisto AFP:n mukaan.

– Olemme päättäneet lopettaa operaation tältä erää, pysyttelemme valmiustilassa lisätietojen tai avunpyyntöjen varalta, turismiministeriön virkamies Suresh Acharya kertoi AFP:lle.

Pelastustyöntekijät ovat löytäneet 35 ruumista, ja kahdeksan muun uskotaan olevan yhä lumeen hautautuneina Manangin alueella.

Lumimyrsky iski Annapurnan suositulle vaellusreitille viime viikon tistaina. Vuosittain tuhannet ihmiset suuntaavan Annapurnan alueelle lokakuussa, jolloin retkeilysää on yleensä parhaimmillaan.

Yhteensä 518 ihmistä pelastettiin ilmateitse myrskyn ja sen aiheuttamien lumivyöryjen tieltä. Heidän joukossaan oli 310 ulkomaista turistia.

Lähteet: AFP, Reuters