Pakkolunastus vai vapaaehtoinen soidensuojelu?

Pakkoa käytetään vain harvoin, ja laki edellyttää ensin vapaaehtoisuuteen. Nämä eivät olekaan toistensa vastakohtia. Soiden omistuksen sirpaleisuuden takia vapaaehtoisuus toimii kuitenkin huonosti soidensuojelussa. Moni ei välttämättä edes ymmärrä suojella suotaan.

Kotimaa
Pakkasaamu Kittilässä
Lauantaina 13.9. oli syksyn ensimmäinen pakkasyö. Kittilässä oli pakkasta kolme astetta ja aamulla rapsakka keli kävellä metsällä.Jukka Brusila

Mitä eteläisempään Suomeen mennään, sitä harvinaisemmiksi suot käyvät. Näistä harvinaisuuksista noin puolet on uhanalaisia suotyyppejä, ja suurin osa pieniä suolaikkuja metsän keskellä, joita ei edes suoksi aina tajua.

Koko maassa alkuperäisestä suoalasta luonnontilaisia soita on alle puolet. Näistä soista erilaiset korpityypit ovat kaikkein uhanalaisimpia.

Tilkkutäkkiä vaikea suojella vapaaehtoisesti

Suot näyttävät sekavalta tilkkutäkiltä, kun niiden omistusosuudet pannaan kartalle. Yhtä suota voi omistaa useita kymmeniä omistajia. Se taas aiheuttaa sen, että jos yksi ojittaa oman viipaleensa suosta, muiden suon osien suojelulla ei ole mitään mieltä. Tämän takia pakkolunastukset ovat niin kuuma peruna juuri soidensuojelussa.

Jos vesi johdetaan toiselta puolelta suota pois, toinenkin puoli kuivuu.

Risto Sulkava

– Jos suolla on monta omistajaa, on suoranainen ihme, jos kaikki tarjoaisivat omaa palastaan suojeluun. Vapaaehtoisuus ei voi tällöin toimia lainkaan, koska silloin saadaan suojeluun erillisiä suon palasia, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.

Esimerkiksi 1980-luvulla suojeltujen soiden luontoarvot heikkenevät, koska tällöin koko suota ei ole suojeltu, vaan vain osa siitä.

– Jos vesi johdetaan toiselta puolelta suota pois, niin toinenkin puoli kuivuu. Kokonaisuuden mukaanotto olisi ainoa tapa saada säilymään nämä luontotyypit, Sulkava sanoo.

Jos pieni Espoolainen suo haluttaisiin suojella, yksikään noin kymmenestä erillisestä maatilkusta ei saisi jäädä sen ulkopuolelle.
Jos pieni espoolainen suo haluttaisiin suojella, yksikään noin kymmenestä erillisestä maatilkusta ei saisi jäädä sen ulkopuolelle.Petteri Juuti / Yle, ilmakuva: Maanmittauslaitos

Pakkotoimia tehty muutamalle prosentille

Vuonna 1996 aloitetussa tehostetussa luonnonsuojelussa yksityisten maita on suojeltu eri keinoin 366 190 hehtaaria. Lunastuksia on käytetty vajaan parinkymmen vuoden aikana 3,5 prosentille maanomistajista, mikä vastaa noin kuutta prosenttia suojellusta pinta-alasta. Muut on hoidettu vapaaehtoistoimin.

Luonnosuojelulaissa lähtökohtana on, että viranomaisen tulee käyttää lievintä mahdollista keinoa suojelussa. Ensin käydään neuvottelut, että tehdäänkö kaupat vai antaako valtio vaihtomaata. On myös mahdollista säilyttää omistus, jolloin valtio maksaa käyvän korvauksen. Vasta näiden jälkeen on käytetty lunastusta, jos yksimielisyyttä ei ole muuten syntynyt. Tällöinkin omistajalle maksetaan täysi korvaus maasta.

Se palvelee luonnonsuojelun tavoitteita, että saataisiin purettua vastakkainasettelua maanomistajien ja ympäristöliikkeen väliltä.

Sanni Grahn-Laasonen

Näin toimisi myös soidensuojelun täydennysohjelma. Silti tuore ympäristöministeri haluaisi korostaa vapaaehtoisuutta vielä lisää.

– Jos on mahdollisuuksia edetä enemmän vapaaehtoisuuteen pohjautuen ja siten, ettei heti maanomistajille läväytetä pakkolunastuksen korttia, se itse asiassa palvelee luonnonsuojelun tavoitteita, ja että saataisiin purettua vanhaa vastakkainasettelua maanomistajien ja ympäristöliikkeen väliltä, sanoo kokoomuksen ympäristöministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Moni ei tajuaisi suojella suotaan

Ympäristöministeriön virkamiehet miettivät nyt, mitä vapaaehtoisuus voisi tarkoittaa soiden suojelussa. Ministeri Grahn-Laasonen mainitsee metsiensuojeluohjelma Metson, jossa maanomistajat ovat saaneet itse ehdottaa metsiään suojeltaviksi.

- Uskon suomalaisiin maanomistajiin ja siihen, että maanomistajat haluavat myöskin osallistua luonnonsuojelutalkoisiin, Grahn-Laasonen sanoo.

Vapaaehtoisuuden ongelma on, että moni ei edes tajua, että ollaan suolla.

Risto Sulkava

Luonnonsuojeluliiton mukaan sellainen vapaaehtoisuus ei toimisi soiden kohdalla, vaan suunnitelmallisuus puoltaa paikkaansa.

- Vapaaehtoisuuden ongelma soidensuojelussa on se, että aika moni ei edes tajua, että ollaan suolla, vaan metsässä, Suomen luonnonsuojeluliiton Sulkava sanoo.

Juuri päättyneissä soidensuojeluohjelman kartoituksissa on valittu parhaat kohteet mahdollisimman pienelle pinta-alalle, mutta niin, että mahdollisimman paljon luontoarvoja saataisiin talteen.

- Jos kokonaisuuspaketti rikotaan jollakin muulla systeemillä, niin silloin me tarvitaan moninkertainen määrä pinta-alaa suojeluun, jotta saataisiin yhtä paljon luontoarvoja säilytettyä. Se on kallista, ja voi olla, ettei valtiolla ole siihen varaa, Sulkava sanoo.