SDP:n Kymäläinen puuhaa kansalaisaloitetta venäläisomistuksen rajaamiseksi

Itärajan läheisyydessä asuvan Suna Kymäläisen lakialoitteella on mutkikas historia. Kansanedustajien enemmistön tuki hupeni jo aloitteen tarkastuslaskennassa.

politiikka
Kansanedustaja Suna Kymäläinen.
Kansanedustaja Suna Kymäläinen.Yle

SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen aikoo käynnistää nimien keruun kansalaisaloitetta varten kiinteistökauppojen venäläisostojen rajoittamiseksi.

– Olen puuhaamassa kansalaisaloitetta tosimielessä, kertoo Kymäläinen Yle Uutisille.

Kymäläisen lakialoitetta venäläisten ja muiden Euroopan talousalueen ulkopuolisten kiinteistöostojen rajoittamiseksi ei otettu lakivaliokunnan käsittelyyn. Aloitteen eteneminen eduskunnassa siis tyssäsi eikä lakimuutoksia tehdä.

Lakivaliokunta päätti Kymäläisen aloitteen käsittelemättä jättämisestä äänin 12–5. Perussuomalaisten edustajat Kaj Turunen, Arja Juvonen ja Mika Niikko sekä keskustan Ari Torniainen tukivat Kymäläistä.

Yle Uutisten tietojen mukaan aloitteen allekirjoittajista vastaan äänestivät SDP:n Johanna Ojala-Niemelä ja Kristiina Salonen, Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman, kokoomuksen Kari Tolvanen, Jaana Pelkonen ja Kalle Jokinen, keskustan Eeva-Maria Maijala sekä RKP:n Stefan Wallin.

Ojala-Niemelä ja Östman perustelivat allekirjoittamansa aloitteen vastustamista eduskunnan valiokuntien sopimilla pelisäännöillä. Eli siis sillä, että aloitteella ei ollut sataa kansanedustajaa allekirjoittajana, jolloin aloitetta ei yleensä oteta käsittelyyn.

Alkuperäisten allekirjoittajien määräkin jäi alle sadan

Suna Kymäläinen oletti, että aloitteella oli alunperin viime joulukuussa yli sata allekirjoittajaa. Useamman tarkastuslaskennan jälkeen määrä putosi Kymäläisen kertoman mukaan 99:ään. Jotkut allekirjoitukset olivat siis kahteen kertaan.

Tarkastuslaskennan ja kymmenkunnan allekirjoituksen perumisen jälkeen aloitteen allekirjoittaneiden määrä putosi 90:een, siis alle puoleen kansanedustajista.

Kymäläisen mukaan osa edustajista veti allekirjoituksensa pois aloitteesta sen jälkeen kun entinen keskustalainen pääministeri ja nykyinen suomalais-venäläisen kauppakamarin ja teollisuuden East office -yhtiön hallituksen puheenjohtaja Esko Aho arvosteli aloitetta Ylen A-studio Talk -ohjelmassa.

Valiokunnat eivät yleensä ota käsittelyyn kansanedustajien lakialoitteita, joiden allekirjoittajien määrä jää alle puoleen kansanedustajista. Käytännön vuoksi edustajat pyrkivät hankkimaan aloitteisiinsa vähintään 101 allekirjoitusta, jos se suinkin on mahdollista.

Ruokolahtelaisen Suna Kymäläisen aloitteessa perusteltiin rajoituksia kiinteistökauppoihin esimerkiksi mahdollisilla ristiriitatilanteilla, joissa vastakkain ovat Suomen kansalliset ja ulkomaalaisen omistajan edut.

Lakivaliokunnan puheenjohtaja Anne Holmlund (kok.) ei pidä kiinteistöjen lisääntynyttä venäläisomistusta ongelmana.

– Haluamme pikemminkin investointeja Suomeen. Me emme välttämättä anna sellaista kuvaa Suomesta, että haluamme tänne ulkomaisia investointeja, jos meidän keskeisin kysymys on ryhtyä rajoittamaan tänne tulemista, perustelee Holmlund.