Eristeyhtiö Paroc myydään 700 miljoonalla eurolla

Helsingissä pääkonttoriaan pitävä yhtiö Pohjoismaiden johtava kivivillaeristeiden tuottaja. Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 433 miljoonaa euroa.

talous
Vuorivillaa Lappeenrannan Parocin tehtaalla.
Yle

Eristeyhtiö Paroc myydään 700 miljoonalla eurolla pääomasijoitusyhtiö CVC Capital Partnersille.

Paroc on Pohjoismaiden johtava kivivillaeristeiden tuottaja. Yhtiö pitää pääkonttoriaan Helsingissä ja sillä on tuotantolaitoksia Suomessa, Ruotsissa, Liettuassa, Puolassa ja Venäjällä. Yrityksessä työskentelee noin 2 000 työntekijää.

Yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 433 miljoonaa euroa. Parocin omistajia ovat tällä hetkellä eri sijoitusyhtiöt ja pankit. Yhtiön henkilöstö on vähemmistöosakkaana.