1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Kiinan avaruusohjelmassa jälleen uusi askel – Luotain lähti matkalle Kuuhun ja takaisin

Kahdeksanpäiväisellä lennolla testataan teknologiaa, jota on tarkoitus käyttää lähivuosina laukaistavassa Kiinan neljännessä kuuluotaimessa. Kiinalla on parhaillaan Kuussa kuuajoneuvo Jadekaniini ja maa suunnittelee pysyvää avaruusasemaa.

Ulkomaat
Xichanin avaruuskeskus Sichuanissa.
Xichanin avaruuskeskus Sichuanissa.CCTV
Luotain laukaistiin Xichanin avaruuskeskuksesta Sichuanista.
Kiina laukaisi perjantaina avaruuteen luotaimen, jonka tarkoitus on kiertää Kuu ja palata takaisin.

Kiinassa on alkanut ensimmäinen avaruuslento, jossa luotain matkustaa Kuuhun ja takaisin.

Nimeämätön luotain laukaistiin perjantaina Xichanin avaruuskeskuksesta Sichuanista kohti kuuta. Luotain matkustaa Kuuhun, kiertää sen ympärillä ja palaa takaisin Maahan kahdeksan päivän kuluessa.

Avaruuslennolla testataan teknologiaa, jota Kiinan on määrä käytttää kuuluotaimessaan Chang'e-5:ssä. Se on määrä laukaista vuoden 2017 paikkeilla näytteiden keräämiseksi Kuun pinnalta.

Parhaillaan Kuussa on Jadekaniiniksi nimetty kiinalainen kuuajoneuvo, jonka tarkoituksena on ollut tutkia Kuun pintaa ja etsiä sieltä luonnonvaroja. Sen ja Kiinan aiemmin Kuuhun laukaisemien kahden luotaimen ei ole ollut tarkoitus palata Maahan.

Kiina on ilmoittanut Jadekaniinin matkan olleen menestys, vaikka sillä on ollut teknisiä vaikeuksia.

Kiina suunnittelee perustavansa avaruuteen vuonna 2020 pysyvän avaruusaseman. Kiina saattaa tulevaisuudessa myös lähettää taikonautteja Kuuhun.

Kiina lähetti vuonna 2003 ensimmäiset taikonauttinsa avaruuteen. Kiinasta tuli näin Yhdysvaltojen sekä Neuvostoliiton ja Venäjän jälkeen kolmas maa, joka on tehnyt miehitettyjä avaruuslentoja itsenäisesti.

Lähteet: AP, AFP

Lue seuraavaksi