Helsingissä tehtiin "nenäletkiksen" MM-ennätys - katso tunnelmia Nenäpäivätapahtumasta

Nenäpäivän hullutteluhengessä tempaistaan tänäkin syksynä hauskoilla ideoilla ja kerätään samalla rahaa maailman köyhimmissä oloissa elävien lasten hyväksi. Kampanja on parhaillaan käynnissä ja se huipentuu Nenäpäivään 7.11.

Nenäpäivä
Ilona Suuronen

Helsingin Narinkkatorilla otettiin lauantaina Nenäpäivän varaslähtö tanssien, kun letkajenkan MM-yritys huipensi pääkaupungin Nenäpäivä-tapahtuman.

Ylen aikaisen Ilona Suuronen oli mukana tanssimassa ja välitti päivän tunnelmia.

Viime vuonna iloittelulla kerättiin yli 3,1 miljoonaa euroa. Tällä kertaa tavoitteena on ylittää tuo. Katso lisätietoja Nenäpäivä-tapahtumista ja itse kampanjasta täältä (siirryt toiseen palveluun).

Tästä klikkaamalla (siirryt toiseen palveluun) näet Yle Helsingin porukan letkajenkkahaastevideon!

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.