1. yle.fi
  2. Uutiset

Iso-Syöte avasi rinteensä – nuoret lumilautailijat kohderyhmä

Suomen eteläisimmän tunturin, Iso-Syötteen ensimmäinen rinne avattiin lauantaina Pudasjärvellä. Keskus odottaa alkavalta kaudelta pientä kasvua, vaikka taloustilanne on yleisesti heikko.

Kotimaan uutiset
Niko Häggman Iso-Syötteen rinteessä 25.11.2014
Heidi Terentjeff

Koillismaalla, Pudasjärvellä sijaitseva Iso-Syötteen hiihtokeskus avasi lauantaina ensimmäisen rinteensä. Vaikka aamun sää ei ole oltu lumimyräkän myötä otollisin, myhäili hiihtokeskuksen toimitusjohtaja Jorma Terentjeff tyytyväisyyttään.

– Päätimme avata rinteen yleisön paineesta. Rinteen juurella oli jo aamulla varhain nuorisoa odottamassa lumilautojen kanssa, Terentjeff sanoo.

Iso-Syöte on toinen Koillismaan isoista hiihtokeskuksista. Kuusamon Rukalla innokkaimmat pääsivät rinteeseen jo syyskuun lopulla.

Nuoret painopisteenä

Iso-Syötteellä alkavasta kaudesta odotetaan hieman viimevuotista parempaa.

Meidän etumme on, että emme ole venäläisturistien varassa.

– Vaikka yleinen taloustilanne on huono, uskon että ihmiset haluavat edelleen ulkoilla hiihtokeskuksissa. Meidän etumme on, että emme ole venäläisturistien varassa, Terentjeff toteaa.

Syötteellä panostetaan erityisesti nuoriin asiakkaisiin.

– Ikärakenteemme on erityisen nuori ja panostamme nuorisoon esimerkiksi Snow Parkin ja lasten lumimaan muodossa, Terentjeff kertoo.

Lue seuraavaksi