Cream-yhtyeen basisti on kuollut

1960-luvulla huippusuositun Creamin basisti Jack Bruce menehtyi 71-vuotiaana.

Ulkomaat
Jack Bruce.
Jack Bruce.Balazs Mohai / EPA

Legendaarisen Cream-yhtyeen basisti Jack Bruce on kuollut. Bruce oli kuollessaan 71-vuotias. Kuolemasta kerrottiin Brucen virallisilla verkkosivuilla, ja hänen tiedottajansa vahvisti tiedon.

Brittiläisen Creamin jäseniä olivat myös Eric Clapton ja Ginger Baker, ja yhtyettä pidetään yhtenä rock-historian merkittävimmistä. Bruce kirjoitti ja lauloi suuressa osassa yhtyeen hiteistä, kuten kappaleet I feel free ja Sunshine of Your Love, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Cream toimi vuosina 1966–1968, ja se möi kahdessa vuodessa yli 35 miljoonaa levyä. Se hajosi marraskuussa 1968 kuuluisuutensa huipulla. Silloin Bruce kertoi etääntyneensä liian kauas unelmistaan. Vuonna 2005 Bruce palasi yhteen entisten bänditoveriensa kanssa, ja yhtye soitti useita keikkoja Lontoossa.

Bruce oli syntynyt vuonna 1943 Glasgowssa.