Brasilian presidenttinä jatkava Rousseff sanoo haluavansa tulla paremmaksi presidentiksi

Vastaehdokas Aecio Neves on myöntänyt vaalitappionsa ja onnitellut Dilma Rousseffia voitosta.

Ulkomaat
Dilma Rousseff
Uudelleen Brasilian presidentiksi valittu Dilma Rousseff (kesk.) tiedotustilaisuudessa sunnuntaina.Ichiro Guerra / EPA

Dilma Roussef on valittu uudelleen Brasilian presidentiksi. Työväenpuoluetta edustava Rousseff voitti vaalien toisella kierroksella täpärästi vastaehdokkaansa keskusta-oikeistolaisen Aecio Nevesin.

Rousseff sai 51,6 prosenttia äänistä ja Neves 48,4.

Toiselle kaudelle presidentiksi valitun Dilma Rousseffin mielestä uudelleenvalinta on aina toive siitä, että vaalivoittaja pystyisi parempaan kuin edellisellä kaudella. Tämän hän uskoi olleen äänestäjien viesti ja siksi hän julisti haluavansa tulla paremmaksi presidentiksi kuin tähän asti.

Brasilia jakautui äänestyksessä lähes kahtia. Rousseffin vaalivoitto perustui suurelta osin köyhemmän kansanosan antamaan tukeen. Vastaehdokasta Aecio Nevesiä puolestaan äänesti varakkaampi keskiluokka.

Tappion tunnustanut Neves onnitteli Rousseffia vaalivoitosta ja sanoi, että Brasilian yhtenäisyyden tulisi nyt olla keskeinen tavoite.

Brasilialaiset toivovat jatkuvuutta

Ääni Dilmalle oli ääni miesten ylivaltaa, homofobiaa, rasismia ja valkoisten eliittiä vastaan.

Juliana

Äänestämällä Rousseffin uudelleen presidentiksi brasilialaiset toivoivat jatkuvuutta ja varmuutta sosiaaliohjelmien pysyvyydestä. Niiden avulla kymmenet miljoonat ihmiset ovat päässeet eroon äärimmäisestä köyhyydestä.

Viime vuosina talouskasvu on tosin jäänyt heikoksi, mihin liike-elämän tukema Aecio Neves puolestaan lupasi korjausta.

Rousseffilla on toisella presidenttikaudellaan edessä suuria haasteita. Vuodesta 2002 vallassa olleen työväenpuolueen tähti on himmentynyt korruptioskandaalien, inflaation ja muun muassa huonojen terveyspalvelujen ja rehottavan rikollisuuden vuoksi. Köyhyydestä noussut kansanosa vaatii yhä kohennusta oloihinsa.

Latinalaisen Amerikan väkirikkaimman valtion talous kääntyi aiemmin tänä vuonna taantumaan, ja Rousseffin on jatkossa ehkä vaikeampi jatkaa sosiaaliohjelmiaan.

Pääkaupungissa Brasiliassa asuvalle Julianalle Rousseff oli silti selvä valinta.

– Dilma edustaa minua. Ääni Dilmalle oli ääni miesten ylivaltaa, homofobiaa, rasismia ja valkoisten eliittiä vastaan, Juliana sanoi.