Perussuomalaisten Lea Mäkipää: Tilkkutäkkihallitus oli virhe

Perussuomalaisten kansanedustaja Lea Mäkipää sanoo Yle Tampereen nettistudiossa, että kolmesta suurimmasta puolueesta koottava hallitus selkeyttäisi Suomen asioiden hoitamista.

Perussuomalaiset
Kansanedustaja Lea Mäkipää, PS
Perussuomalaisten kansanedustaja Lea Mäkipää oli Sinikka Tuomen haastateltavana Yle Tampereen Nettistudiossa.

Kansanedustaja Lea Mäkipään mukaan Perusuomalaiset ovat nyt valmiita hallitusvastuuseen. Ylen Tampereen Nettistudiossa vierallut Mäkipää ei kuitenkaan kadu sitä, että Perussuomalaiset jäi nykyhallituksen ulkopuolelle vajaa neljä vuotta sitten.

– Me teimme oikein, koska me lupasimme, että emme ole hallituksessa, joka antaa erilaisia tukipaketteja. Kreikat sun muut ovat käyneet Suomen kansalle kalliiksi.

– Toivottavasti tukipakettien jakelu loppuu ja pitäydyttäisiin siinä, miten suomalaisten asioita hoidetaan. Me olemme kyllä valmiit ottamaan vastuun seuraavassa hallituksessa.

Kokoomuksen Kimmo Sasi on väläyttänyt, että seuraava hallitus tulisi koota kolmesta suurimmasta puolueesta. Kihniöläinen Lea Mäkipää on samoilla linjoilla.

– Jos ajatellaan neljää viime vuotta, niin kyllä tämä on ollut sellainen tilkkutäkkihallitus, kun kuusi puoluetta on ollut mukana. Se oli kertakkaikkiaan virhe ja kyllä sen monet ovat myöntäneet joko hlijaisesti tai kovaan ääneen.

– Kyllä minäkin kallistun sille puolelle, että kolme suurta puoluetta selkeyttää Suomen asioiden hoitamista.

Lea Mäkipää kertoo Nettistudiossa myös, millä mallilla on ehdokkaiden saaminen lähestyviin eduskuntavaaleihin.